Ympäristö- ja lupapalvelujen toimiala, Valtakatu 11

Ympäristöministeriö siirtää ympäristölupien päätöksentekoa aluehallintovirastolta Porin kaupungille

Ympäristöministeriö siirtää Etelä-Suomen aluehallintovirastolta Porin kaupungille toimivallan myöntää ja valvoa tiettyjä ympäristölupia. Toimivallan siirto on määräaikainen, ja sillä pyritään sujuvampaan ja tehokkaampaan lupaprosessiin.

Ympäristö- ja lupapalvelujen toimiala, Valtakatu 11

Ympäristöministeriö teki päätöksen Porin kaupungin hakemuksesta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun ympäristöministeriö siirtää toimivallan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ympäristönsuojelulain 38 §:n nojalla. Päätöksen myötä kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena toimivalle ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunnalle siirtyy valvottavaksi ja käsiteltäväksi noin 20 aluehallintoviraston nykyisin myöntämää lupaa. Niistä suurin osa koskee kahta toimialaa: polttoaineiden valmistusta, kemikaalien tai polttoaineiden varastointia ja käsittelyä sekä jätteiden ammattimaista tai laitosmaista käsittelyä.

– Tavoitteena on edistää yritysten toimintaedellytyksiä. Paikallinen päätöksenteko on sujuvaa ja joutuisaa, mikä hyödyttää erityisesti uutta toimintaa suunnittelevia toimijoita, kertoo Porin kaupungin ympäristö- ja terveysvalvontayksikön päällikkö Riikka Jokiainen.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto vastaa jatkossakin luvista, jotka koskevat turvetuotantoa, kaivostoimintaa, koneellista kullankaivuuta, malmin tai mineraalien rikastamoa, lentoasemaa, satamaa, ydinvoimalaitosta, jätteenpolttolaitosta, jätteen rinnakkaispolttolaitosta taikka puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen toimintaa koskevia lupa-asioita.

Toimivallan siirto alkaa 1.1.2019 ja päättyy 31.12.2023. Ennen toimivallan siirtoa valtion lupaviranomaisessa vireille tulleet asiat käsitellään loppuun Etelä-Suomen aluehallintovirastossa.

– Kaupungille myönnettyä toimivaltaa voidaan pitää myös osoituksena laadukkaasta ja ammattitaitoisesta viranomaistyöstä, iloitsee Jokiainen.

Lisätietoa päätöksenteosta on luettavissa  Ympäristöministeriön verkkosivuilta.

Kuva: Merika Lanne


Ympäristö- ja lupapalvelujen toimiala, Valtakatu 11