Valokuva maissipellosta

Ympäristöviikolla on tarjolla monipuolista ohjelmaa kouluille

Mitä jokamiehenoikeudet tarkoittavat? Miten rakennetaan hirsitalo? Millä energialla kauppakeskus Puuvilla lämpiää? Miksi kauniit vaaleanpunakukkaiset jättipalsamit pitää kitkeä Polsanluodosta? Mitä eroa on lantulla ja nauriilla? Esimerkiksi näihin kysymyksiin on jo saatu vastauksia maanantaina käynnistyneen koulujen ympäristöviikon retkillä ja vierailukäynneillä.

Valokuva maissipellosta

Ympäristöviikon ensimmäisten retkeilijöiden joukkoon kuuluivat kuuntelukävelylle osallistuneet Cygnaeuksen koulun ykkösluokkalaiset. Lastenkulttuurikeskuksen kuvataiteilija Kirsi Jaakkola johdatteli oppilaat kävelykierrokselle ja keskittymään ympäröivään äänimaailmaan.

– Kävelyn jälkeen koululaiset piirsivät aarrekartan kulkemastaan reitistä ja reitin varrella kuulluista äänistä. Kaupungin keskustan äänimaisemaa hallitsivat erilaiset ajoneuvojen, koneiden ja laitteiden äänet, mutta linnunlauluakin kuultiin. Lapset huomasivat myös, että kävelystäkin syntyy erilainen ääni riippuen siitä, kävelläänkö asfaltilla, soralla tai nurmikolla, kertoo Jaakkola.


Valokuva lasten piirtämästä aarrekartasta

Koululaiset piirtämässä aarrekarttaa kulkemastaan reitistä , by Porin kaupunki / Heli Välimaa

Viikolla on myös vierailtu luomuviljelytilalla. 2.-, 4.- ja 6.-luokkalaiset ovat tehneet tuttavuutta niin lanttujen, nauriiden, palsternakkojen, purjojen kuin muidenkin vihannesten ja juuresten kanssa. Monet taisivat myös yllättyä siitä, kuinka korkeaksi kasvaa kesän grillihetkistä tuttu maissikasvusto. Oppilaat pääsivät niin ikään maistelemaan luonnonmukaisin menetelmin kasvatettua satoa. Vadelmapensaista löytyi vielä alkusyksyn viimeiset kypsät vadelmat ja mustaherukkapensaat notkuivat kypsien viinamarjojen painosta.

– Ja luumut ovat hyviä, kuului useammankin oppilaan kommentti.

Cygnaeuksen koulun 6B-luokka on aloittanut syyslukukauden perehtymällä kestävään kehitykseen. Luokanopettaja Suvi Pohjola toteaakin luomuviljelyyn tutustumisen täydentävän hyvin tätä oppimiskokonaisuutta.

Ohjelma jatkuu vielä perjantaihin asti

Kouluille suunnattua ympäristöaiheista teemaviikkoa vietetään jo 12. kertaa.

– Loppuviikon aikana selvitellään vielä muun muassa miten muovipakkauksia lajitellaan, mihin voi toimittaa rikkinäiset housut, paidat ja pyyhkeet ja mistä tunnistaa viherpesun. Oppilaita pääsee myös seuraamaan, mitä SPR:n Konttiin lahjoitetuille tavaroille tapahtuu sekä tutustumaan sienestämisen perustaitoihin, luettelee koulujen ympäristöviikon ohjelmaa koordinoiva Heli Välimaa kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimialan suunnittelu- ja kehittämisyksiköstä.

Koulujen ympäristöviikko on Porin elinvoima- ja ympäristötoimialan suunnittelu- ja kehittämisyksikön koordinoima porilaisille kouluille suunnattu teemaviikko lasten ja nuorten ympäristökasvatuksen tueksi. Viikon ohjelman toteutukseen osallistuvat suunnittelu- ja kehittämisyksikön jäteneuvojien ja suunnittelijoiden lisäksi Liikennepuisto Vinkkari, Porin kierrätyskeskus, Väinölän lyhytaaltoasema, Lastenkulttuurikeskus Kruunupää, Luontotalo Arkki, Rakennuskulttuuritalo Toivo, Porin Taidemuseo, Lounais-Suomen Martat, Porin Riistanhoitoyhdistys, SPR Porin Kontti, Mieli Satakunnan mielenterveys ja Satakunnan sydänpiiri, Saaren luomuosuuskunta, Kauppakeskus Puuvilla, Suomen Hyötytuuli ja Eetti ry.

 


Valokuva maissipellosta