Karttakuva risteysalueen muutoksista

Yrjönkadun ja Hallituskadun peruskorjauksen aloittamisesta päätetään tänään

Yrjönkadun ja Hallituskadun risteysalue on suunniteltu suljettavan moottoriliikenteeltä keskiviikkoaamuna 28. marraskuuta. Risteyksessä tehdään perusparannus- ja asfaltointityötä, ja työn on tarkoitus valmistua perjantaina 30. marraskuuta.

Karttakuva risteysalueen muutoksista

Kaupunginhallitus on edellyttänyt, että risteys asfaltoidaan mahdollisimman pian. Teknisen lautakunnan (Tela) asialistalla on tänään 27. marraskuuta peruskorjaussuunnitelman hyväksyminen. Jos suunnitelma hyväksytään, työt aloitetaan keskiviikkona. 
 
Mikäli työt aloitetaan suunnitellusti, muutoksia tulee myös risteyksessä kulkevaan linja-autoliikenteeseen. Hallituskatu 1 kohdalla oleva sekä Yrjönkadulla kirkon edessä olevat pysäkit poistuvat käytöstä katutyön ajaksi. 
 
Lisäksi Hallituskatu muuttuisi kaksisuuntaiseksi välillä Antinkatu – Yrjönkatu sekä Yrjönkatu – Isolinnankatu siten, että vain kiinteistöihin ajo sallitaan. Valtakatu on normaalisti avoinna liikenteelle, eikä työmaalla ole merkittäviä vaikutuksia jalankulku- ja pyöräilyreitteihin.

 


Karttakuva risteysalueen muutoksista