Yyterin ranta

Yyterin sesonki alkamassa – viimeistelyjä tehdään parhaillaan

Yyterin kehittämiseen on laitettu rutkasti paukkuja ja tällä erää suurimmat satsaukset saataneen valmiiksi juhannukseen mennessä, minkä jälkeen ranta halutaan rauhoittaa kesän käyttäjiä varten.

Yyterin ranta

– Saamme rantaan paljon odotetun lasten leikkipaikan, lisää wc- ja suihkutiloja, lastenhoitotilan, pukukoppeja, penkkejä sekä roskiksia. Lisäksi rannalle tulee Yyteri-kirjaimet, joiden vieressä voi käydä vaikka ottamassa itsestään kuvan, kehottaa Visit Porin toimitusjohtaja Anna Kyhä-Mantere.  

Kesä on yllättänyt aikaisella saapumisellaan kaikki ja Yyterissä on ollut jo vilkas kuhina viimeisen kuukauden aikana. Varsinainen kausi alkaa kuitenkin vasta 15. kesäkuuta, jolloin rannan työt on suurimmilta osin saatu valmiiksi. Yyterissä uimavalvoja päivystää kesällä päivittäin 15.6.-15.8. kello 12-18 ja WC:t ovat auki päivittäin kello 10-21.

– Rantaa ehostetaan muutenkin. Esimerkiksi rannan kunnostusta tehdään raskaammalla kalustolla kuluvalla viikolla. Levää poistetaan rannalta sekä uimaranta-aluetta tasataan, jotta ranta saadaan helppokäyttöisemmäksi ja salakavalat kuopat pois, sanoo erityisasiantuntija Matti Lankiniemi Porin kaupungilta. 

Uudet kalusteet, kuten wc- ja suihkutilat sekä pukukopit saadaan toimitusaikojen puitteissa käyttöön juhannukseksi. Nyt rannalla on vuorokauden ympäri auki oleva wc-kontti uimakuopan vierellä. 

– Uudet wc- ja suihkutilat tulevat päälankongin viereen vasemmalle puolelle, jos katsoo merta päin. Siellä on viemäröinnit jo valmiiksi asennettuna. Lasten leikkipaikka tulee myös siihen lähistölle. Lisäksi infotauluja ja alueen palvelukarttoja uusitaan sitä mukaa kun niitä valmistuu. Tavoitteena on yhtenäinen Yyteri-ilme niin kaupungin kuin alueen yrittäjienkin palveluille, Kyhä-Mantere kertoo.

Parkkitilaa on rakennettu lisää noin sadalle autolle sekä Yyterinsantojentien päähän, että hotellille johtavalle Sipintielle.

– Yyterin virkistyshotellin ja Yyteri Golfin välille tuleva esteetön kulkureitti valmistuu vielä tämän viikon aikana, Lankiniemi kertoo.

Yyterissä ollaan järjestämässä kesällä erilaisia tapahtumia, kuten Extremerun ja Water Hockey -turnaus. 

– Jos Yyterissä haluaa tapahtuman järjestää, vaatii se luvan hakemista, koska ollaan luonnonsuojelualueella. Lupahaun voi pian tehdä kaupungin verkkosivujenkin kautta, opastaa suunnittelu- ja kehittämisyksikön päällikkö Seppo Salonen Porin kaupungilta.

 


Yyterin ranta