Ote ranta-asemakaavakartasta

Yyterin vireillä olevasta kaavamuutoksesta yleisötilaisuus

Yyterin kehittäminen viime vuonna on ollut tiivistä ja kehitystyö jatkuu edelleen. Alueelle on vireillä myös kaavamuutos, joka mahdollistaisi uuden hotellin rakentamisen. Yleisötilaisuus kaavamuutoksesta järjestetään 27. helmikuuta.

Ote ranta-asemakaavakartasta

Yyterin alueelle laaditaan maanomistajan toimesta ranta-asemakaavaa ja ranta-asemakaavan muutosta, joka koskee osaa UPM:n lomakylää. Ranta-asemakaavan tavoitteena on uuden matkailupalvelualueen perustaminen ja nykyisen lomakylän laajentaminen.

Kaava-alueen edustalla sijaitsevat Yyterin hiekkadyynit on tarkoitus kaavoittaa virkistysalueiksi, joiden käyttöä osittain rajoittavat Natura-aluetta koskevat määräykset. Osa alueista kaavoitetaan luonnonsuojelualueeksi.

Asemakaavaehdotuksessa osoitetaan matkailupalvelu-, loma- ja virkistysalueita sekä suojelualueita siten, että Natura-alueet voidaan rauhoittaa ja valtakunnallisesti merkittävä maisema-alue turvata. Lisäksi kaavassa kehitetään alueen virkistysreittejä ja -alueita yleisen virkistyksen, matkailun ja keskuksen tarpeisiin.

– Ranta-asemakaavoitus on aloitettu jo kahdeksan vuotta sitten. Ehdotukseen on tehty paljon selvityksiä liittyen muun muassa luontoon ja nyt niiden pohjalta on laadittu harkittu kaavaehdotus, toteaa kaupunkisuunnittelupäällikkö Mikko Nurminen Porin kaupungilta.

Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutosehdotus on nähtävillä 21.2.–25.3. verkkosivuilla ja kaupunkisuunnittelussa (käyntiosoite: Yrjönkatu 6 B, 28100 Pori, käynti palvelupiste Porinan kautta). Porin kaupunki järjestää aiheesta yleisötilaisuuden keskiviikkona 27.2. kello 18–19.30 Meri-Porin yhteiskoulun auditoriossa.

Yleisötilaisuudessa esitellään kaupunginhallituksen nähtäville laittama Yyterin ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutosehdotus. Kyseessä on osa kaavan vuorovaikutusmenettelyä. Osallisilla on mahdollisuus esittää tilaisuudessa kaavaprosessia ja sen vaiheita koskevia kysymyksiä, johon kaavanlaatija ja kaavoitusviranomainen vastaavat. Myös kirjallisen muistutuksen voi tilaisuudessa jättää.

Kaavaehdotuksesta voi jättää kaupunginhallitukselle osoitetun ja kaupunkisuunnittelulle toimitetun kirjallisen muistutuksen. Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot usealta taholta, jonka jälkeen muutostarpeet arvioidaan ja asia saatetaan kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.
 


Ote ranta-asemakaavakartasta