Lumetuskone Yyterissä

Yyterissä lumetetaan – pulkkamäen avajaisia vietetään lauantaina

Yyterin Keisarinpankin pulkkamäkeä on lumetettu maanantaista alkaen. Pulkkamäkeä lumetetaan koko viikon ajan, kunhan sää pysyy pakkasella. Pulkkamäki on vielä suljettuna, mutta lumesta päästään nauttimaan lauantaina, kun Yyterissä järjestetään Keisarinpankin pulkkamäen avajaiset.

Lumetuskone Yyterissä

– Lumetus sujuu eikä yllätyksiä ole tullut. Tekniikka pelaa oikein hyvin. Keisarinpankin keskirinteessä on jo noin 20 senttimetriä lunta. Mäen yläosaan pitää saada vähintään 40 senttimetriä lunta ja mäen alaosakin on vielä lumettamatta. Nyt töitä on tehty noin 12 tuntia, kertoo piiripuutarhuri Esa Rouvali

Tykkilumen odotetaan pysyvän kohtalaisesti, vaikka kelit olisivat plussan puolella. Tykkilumi on koostumukseltaan luonnonlunta kestävämpää, eli se kestää kulutusta ja lämpöä paremmin kuin luonnonlumi. Tulevaisuudessa pulkkamäkeen saadaan myös valaistus. 

   – Yyterin kuntopolku saa älyvalaistuksen ja samalla pulkkamäkeen asennetaan valonheitin. Valaistuksen Yyterissä rakentaa Pori Energia. Tarkoitus on, että valaistus on syksyksi kunnossa, kun päivät taas pimenevät, kertoo erityisasiantuntija Matti Lankiniemi.

Pulkkamäen avajaisia vietetään tulevana lauantaina  

Keisarinpankin pulkkamäessä vietetään avajaisia lauantaina 8. helmikuuta kello 10–13.   

Avajaisissa ohjelmassa on muun muassa musiikkia ja leikkimielisiä pulkkailukisoja eri ikäisille. Punaisella tuvalla Yyterin aukiolla tarjolla on makkaraa ja mehua 250 ensimmäiselle pulkkailijalle.   

Punainen tupa Yyterin aukiolla on avoinna avajaispäivänä ja aukion grillipaikalla on mahdollista grillata myös omia eväitä. Punaisen tuvan WC on avoinna joka päivä helmikuun loppuun asti klo 8.30-15.30.

Pulkkamäen avajaiset järjestävät yhteistyössä Yyterin virkistyshotelli ja Visit Pori. Pulkkailu Yyterissä tapahtuu omalla vastuulla. 

Keisarinpankin pulkkamäki parhaillaan työmaa, joten pulkkailu mäessä ei ole vielä sallittu. Pulkkamäki on avoinna käyttäjille lauantaista 8. helmikuuta kello 10 alkaen.

 


Lumetuskone Yyterissä