Uutisarkisto

Kaupungin isot rakennushankkeet etenevät aikataulussa
Kaupungilla on parhaillaan käynnissä kaksi isoa rakennusinvestointia, kun sekä Ahlaisiin että Itä-Poriin rakennetaan uusia tiloja porilaisten käyttöön. Ahlaistentien varteen rakentuva…

Ahlaisten monitoimitalohanke etenee aikataulussa
Ahlaistentien varteen rakentuvan monitoimitalon rakennusurakka on kilpailutettu ja urakkasopimukset valittujen urakoitsijoiden kanssa allekirjoitettu. Koulujen päättymisen myötä Ahlaisten nykyisen koulun tontilla…

Esitys Ahlaisten monitoimitalon urakoitsijoista päätöksentekoon
Porin kaupunki on pyytänyt tarjoukset Ahlaisten uuden monitoimitalon rakentamiseen liittyvistä urakoista. Urakat pitävät monitoimitalon rakentamisen lisäksi sisällään myös nykyisen koulurakennuksen…

Ahlaisten monitoimitalon rakennushanketta esitetään keskeytettäväksi – myös hankkeen uusi jatkoaikataulu teknisen lautakunnan käsittelyyn
Porin kaupunki pyysi tarjoukset Ahlaisten monitoimitalon rakentamiseen liittyvistä urakoista avoimella menettelyllä touko-kesäkuussa 2023. Saatujen tarjousten perusteella monitoimitalohankkeen kustannukset nousivat noin…

Kevään asukastilaisuuksien yhteenvedot löytyvät nyt verkkosivuilta
Porin kaupunki järjesti kevään aikana neljä asukastilaisuutta, joihin asukkaat kutsuttiin keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Tilaisuudet järjestettiin Ahlaisissa, Noormarkussa, Laviassa ja Länsi-Porissa.

Tervetuloa Ahlaisten asukastilaisuuteen!
Porin kaupunki järjestää palvelualueilla tilaisuuksia, joissa asukkaat kutsutaan keskustelemaan alueen ajankohtaisista asioista. Ensimmäinen tapaaminen on Ahlaisissa keskiviikkona 12. huhtikuuta.

Asukastilaisuuksien anti korvaamatonta Pori2030-valmistelussa
Porin kaupungin Pori2030-strategian valmistelutyöhön osallistettiin vahvasti myös kaupungin eri alueiden asukkaita. Jokaisella kaupungin palvelualueella järjestettyjen asukasiltojen koonnit ovat nyt valmistuneet.

Porin Veden Ahlaisiin toimittaman talousveden tuotantolaitos vaihtuu
Porin Vesi siirtää pitkään käytössä olleen Ahlaisten pohjavedenottamon varavesilaitokseksi.

Ahlaisten Syreenitorin toiminnallisuus paranee hyvinvointirahan avulla
Ahlaisten asukkaiden keskuudessa suositun torin toimivuutta haluttiin parantaa muun muassa vaihtuvalta säältä suojaavalla katoksella. Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahan ansiosta hankkeet etenevät…

Talven riemuja pulkkaillen, hiihtäen ja luistellen ympäri Poria
Lunta on pyryttänyt reilusti koko alkuviikon ja pakkanen paukkuu, joten nyt viimeistään on aika kaivaa pulkat, luistimet ja sukset esiin.…