Uutisarkisto
Kevään asukastilaisuuksien yhteenvedot löytyvät nyt verkkosivuilta
Porin kaupunki järjesti kevään aikana neljä asukastilaisuutta, joihin asukkaat kutsuttiin keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Tilaisuudet järjestettiin Ahlaisissa, Noormarkussa, Laviassa ja Länsi-Porissa.
Lähde mukaan vieraslajiretkelle Halssiin - tutustutaan ja osallistutaan yhdessä vieraslajien torjuntaan
Porin kaupungin vieraslajien hallintaa edistävä hanke järjestää ensi viikon perjantaina 9. kesäkuuta vieraslajiretken Halssiin Meri-Poriin. Aamupäivän aikana tutustutaan muun muassa…
Vieraslajien hallintaa edistävä hanke jatkuu Porissa – vieraslajihavaintojen ilmoituslomake on jälleen auki
Viime vuonna käynnistynyt Porin jokisuiston vieraslajikasvit hallintaan -hanke jatkuu tänä kesänä. Kolmivuotisen hankkeen pääpaino on haitallisten vieraslajikasvien esiintymien nykytilanteen kartoittamisessa,…
Tervetuloa Noormarkun asukastilaisuuteen!
Porin kaupunki järjestää palvelualueilla tilaisuuksia, joissa asukkaat kutsutaan keskustelemaan alueen ajankohtaisista asioista. Seuraava tilaisuus on Noormarkussa keskiviikkona 26. huhtikuuta.
Kaupunginhallitus myönsi hyvinvointirahaa Rakkaudella porilaisille nuorille -hankkeisiin
Kaupunginhallitus päätti 17. huhtikuuta pitämässään kokouksessaan myöntää vuodelle 2023 hyvinvointirahaa viidelletoista Rakkaudella porilaisille nuorille -hankkeelle.
Pääsiäisen pyhät vaikuttavat kaupungin palveluiden aukioloaikoihin
Pääsiäisen pyhät aiheuttavat muutoksia Porin kaupungin palveluiden aukioloaikoihin. Valtaosa palveluista on kiinni pitkäperjantaina 7. huhtikuuta sekä 2. pääsiäispäivänä 10. huhtikuuta,…
Tervetuloa Ahlaisten asukastilaisuuteen!
Porin kaupunki järjestää palvelualueilla tilaisuuksia, joissa asukkaat kutsutaan keskustelemaan alueen ajankohtaisista asioista. Ensimmäinen tapaaminen on Ahlaisissa keskiviikkona 12. huhtikuuta.
Linturetki käynnistää tämän vuoden luontoretket ja -tapahtumat
Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimialan luontoretkiesite on valmistunut. Sähköisenä ja paperisena jakoon tulevasta esitteestä löytyy Porin lähialueen retkiä ja tapahtumia.…
Porin ja Harjavallan ilmanlaatu oli pääosin hyvää tai tyydyttävää vuonna 2022
Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimiala vastaa Porin ja Harjavallan kaupunkien ja teollisuuden yhteisestä ilmanlaadun mittauksesta. Juuri valmistuneen mittausraportin mukaan Porissa…
Alueelliset asukastilaisuudet järjestetään jälleen tänä vuonna
Porin kaupunki jatkaa palvelualueilla järjestettäviä tilaisuuksia, joissa asukkaat kutsutaan keskustelemaan alueen ajankohtaisista asioista.