Lähikuva jättipalsamista

Vieraslajien hallintaa edistävä hanke jatkuu Porissa – vieraslajihavaintojen ilmoituslomake on jälleen auki

Viime vuonna käynnistynyt Porin jokisuiston vieraslajikasvit hallintaan -hanke jatkuu tänä kesänä. Kolmivuotisen hankkeen pääpaino on haitallisten vieraslajikasvien esiintymien nykytilanteen kartoittamisessa, vieraslajien torjunnassa sekä vieraslajineuvonnassa. Lisäksi porilaisia kannustetaan tänä kesänä aktiivisesti mukaan vieraslajitalkoisiin. Osana hanketta kaupunkilaisille on avattu myös viime vuodelta tuttu verkkopohjainen karttapalvelu, jonka kautta omista vieraslajihavainnoistaan voi ilmoittaa kaupungille.

Lähikuva jättipalsamista

Vieraslajihankkeen tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuutta ja vahvistaa alkuperäisten kasvilajien elinvoimaisuutta. Haitallisten vieraslajien esiintymistä pyritään vähentämään erityisesti herkillä alueilla, kuten luonnonsuojelu- ja ranta-alueilla.

Yksi Porin alueen ongelmallisimmista ja nopeimmin leviävistä vieraslajeista on suurista vaaleanpunaisista kukistaan tunnettu jättipalsami. Kaupunki torjuu jättipalsamia vuosittain, ja vieraslajihankkeen myötä työhön saadaan apua muun muassa talkoovoimista ja laiduntamisesta. Myrkyttömyytensä ansiosta yksivuotista jättipalsamia on turvallista kitkeä, ja säännöllisellä kitkemisellä ja niittämisellä kasvi on hävitettävissä muutamassa vuodessa.

– Viime vuonna talkootoiminta käynnistyi vielä melko varovaisesti, mutta tänä keväänä olemme saaneet jo hyvän määrän koululuokkia kanssamme tekemään yhteistä hyvää. Kannustamme myös yksityisiä asukkaita, yhdistyksiä ja taloyhtiöitä osallistumaan aktiivisesti vieraslajitalkoisiin. Talkoiden avulla helpotetaan Porin alueella luontaisesti esiintyvien lajien tilannetta ja turvataan samalla koko luonnon monimuotoisuutta. Lisäksi kitkeminen toimii hyvänä hyötyliikunta ja luonnossa oleskelu lisää myös mielen hyvinvointia, kannustaa hankkeen projektikoordinaattorina toimiva Anne Salo Porin kaupungilta.

Jättipalsamin torjuntaan haetaan tänä kesänä jälleen apua myös lampaiden laiduntamisesta. Lampaat tulevat tutuille laitumilleen Toejoen Polkkapuistoon kesäkuun alussa, ja loppukesäksi ne siirretään luotojen alueelle Liljanluotoon. Tänä kesänä uusi lammaslaidun tulee lisäksi Halssiin Meri-Poriin. Myös vieraslajikasvien oikeaoppiseen hävittämiseen ja kasvijätteen käsittelyyn keskittyvä vieraslajineuvonta jatkuu, ja Porin pääkirjastossa tullaan järjestämään muun muassa vieraslajinäyttely.

Kaupunkilaisilta toivotaan apua vieraslajien levinneisyyden selvittämiseksi

Osana hanketta porilaisilta kerätään viime vuoden tapaan tietoa siitä, missä päin kaupunkia erilaisia vieraslajeja esiintyy. Sähköinen ilmoituslomake on monelle asukkaalle tuttu jo ennestään, sillä viime kesänä lomakkeen kautta saatiin yli 150 ilmoitusta eri puolilta kaupunkia.

– Lomakkeen julkaiseminen sai viime vuonna oikein hyvän vastaanoton ja oli hienoa huomata, kuinka aktiivisesti ilmoituksia tehtiin eri kaupunginosista. Selvästi eniten havaintoja saatiin jättipalsamista, mutta myös esimerkiksi kurtturuususta, komealupiinista ja jättiputkesta tehtiin ilmoituksia, kertoo Salo.

Myös tänä kesänä omat vieraslajihavainnot voi ilmoittaa kaupungin verkkosivuilta löytyvään karttapalveluun. Palvelu on kaupunkilaisten käytettävissä toukokuusta elokuun loppuun asti koko kolmevuotisen hankkeen ajan. Helppokäyttöinen karttapalvelu toimii myös matkapuhelimella, ja havaintojen ilmoittaminen onnistuu kätevästi heti paikan päällä maastossa. Halutessaan mukaan voi liittää myös kuvan haitallisesta kasvista.

– Havaintoja kerätään edelleen erityisesti jättipalsamista, mutta myös muut vieraslajihavainnot voi ilmoittaa saman kanavan kautta. Tarkastamme asukkailta saatuja havaintoja ja lisäämme varmistetut havainnot kansalliseen vieraslajit.fi-palveluun, joka kokoaa suomalaisen vieraslajitiedon yhdelle sivustolle, jatkaa Salo.

Haitallisten vieraslajien hallintaa edistävä hanke toteutetaan yhteistyössä Porin kaupungin teknisen toimialan infrayksikön, elinvoiman- ja ympäristötoimialan suunnittelu- ja kehittämisyksikön sekä alueen koulujen ja yhdistysten kanssa. Vuosille 2022–2024 sijoittuvan hankkeen kokonaiskustannukset ovat 138 500 euroa. Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on myöntänyt hankkeelle 69 250 euron avustusrahoituksen.

Kaupungin verkkosivuille osoitteeseen pori.fi/vieraslajit on kerätty kattava tietopaketti erilaisista vieraslajeista, niiden tunnusmerkeistä ja torjuntakeinoista.