Uutisarkisto

IL1 kuva

Porin kaupungin tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2021 on julkaistu

Tarkastuslautakunta on saanut valmiiksi vuotta 2021 koskevan arviointikertomuksen. Porin kaupunginvaltuusto käsittelee sen 30. toukokuuta pidettävässä valtuuston kokouksessa. Tarkastuslautakunnan ydintehtävä on…
IL1 kuva

Tutustu taiteilijaan. Mari Katayaman videohaastattelu taiteilijan työhuoneella Japanissa.

Mari Katayaman valokuvat ovat ihastuttaneet Porin taidemuseon näyttelyssä kevään 2022 ajan. Puhuttelevissa valokuvissa Katayaman taide ja elämä ovat kietoutuneet toisiinsa…
IL1 kuva

Uusia ulkoliikuntalaitteita testattavissa urheilukeskuksessa alkukesän ajan

Porin stadionin kupeeseen Metsämiehenkadun varrelle on asennettu seitsemän erilaista ulkoliikuntalaitetta, jotka ovat testattavissa ilmaiseksi noin kuukauden ajan.
IL1 kuva

Perusturvan koronaneuvontapuhelimen aukioloaikoihin muutoksia

Porin perusturvan koronaneuvonnan aukioloaikoja päivitetään. Maanantaista 23.5. alkaen koronaneuvontapuhelin palvelee arkisin klo 8-16. 
IL1 kuva

Muumiooppera Porissa ruotsiksi ja suomeksi kesäkuun alussa

Satakunnan musiikkijuhlat ja Pori Sinfonietta tuovat Tove Janssonin rakastetut muumihahmot Porin Promenadisaliin 1.-2.6.
IL1 kuva

Porin keskustaa kehitetään ensi viikolla kansainvälisessä ideahautomossa

Kansainvälisen URBACT iPlace -hankkeen tiimoilta Porissa on tähän mennessä toteutettu useita kaupunkikulttuuria elävöittäviä ja kaupunkilaisia virkistäviä tapahtumia ja pienprojekteja. Hankkeen…
IL1 kuva

Reilun kaupan korkeakoulu -arvonimi näkyy Diakissa sanoissa ja teoissa

Kymmenen vuotta sitten tehtiin historiaa, kun Suomen ensimmäinen Reilun kaupan korkeakoulun arvonimi myönnettiin Porissakin toimivalle Diakonia-ammattikorkeakoulu Diakille. Porista puolestaan tuli…
IL1 kuva

Lattia-näyttely

Rakennuskulttuuritalo Toivon kesänäyttely LATTIA avautuu lauantaina 21.5. klo 11 Korsmanin talon pohjoispäädyssä.
IL1 kuva

Vieraslajien hallintaa edistävä hanke käynnistyy Porissa – Ilmoita vieraslajihavaintosi verkossa

Porin kaupunki on saanut ELY-keskukselta avustusrahoitusta haitallisten vieraslajien torjuntahankkeeseen. Kolmivuotisen Porin jokisuiston vieraskasvilajit hallintaan -hankkeen pääpaino on haitallisten vieraslajikasvien esiintymien…
IL1 kuva

Lasten uimakouluihin ilmoittautuminen alkaa ensi maanantaina

Kesän aikana lapsille järjestetään uimakouluja keskustan uimahallissa ja maauimalassa.