Uutisarkisto

IL1 kuva

Arvioi hoidon tai palvelun tarve ajasta tai paikasta riippumatta

Omaolo on sosiaali- ja terveydenhuollon sähköinen palvelu- ja asiointikanava, mikä tukee kuntalaisen oma- ja itsehoitoa sekä ohjaa tarvittaessa tarkoituksen mukaisen…
IL1 kuva

Venepaikkavarausten uusiminen käynnistyy maanantaina

Venepaikkojen uudelleenvarausjakso alkavalle purjehduskaudelle aukeaa nykyisille asiakkaille maanantaina 22. maaliskuuta kello 9. Venepaikat varataan ja maksetaan sähköisessä varauspalvelussa.
IL1 kuva

Ikäystävällinen Pori –hanke pyrkii vähentämään ikäihmisten kokemaa yksinäisyyttä

Ikääntyneiden osuus väestöstä on kasvussa, jonka lisäksi ikääntyneiden palvelurakenne on Porissa raskaampi muuhun maahan verrattuna.
IL1 kuva

Porin tie- ja katuverkkosuunnitelma 2040 on valmistumassa

Porin ja Ulvilan alueelle on valmistumassa tie- ja katuverkkosuunnitelma, joka ohjaa maankäytön ja liikenteen suunnittelua seuraavan 20 vuoden aikajänteellä.
IL1 kuva

Porin perusturva keskeyttää koronarokotukset AstraZenecan koronarokotteella

Porin perusturva keskeyttää THL:n päätöksen mukaisesti koronarokotukset AstraZenecan rokotevalmisteella välittömästi. THL:n keskeytyspäätöksen taustalla on varovaisuusperiaate, sillä kahden suomalaisen potilaan AstraZeneca-rokotteen…
IL1 kuva

Uusia teollisuustontteja hakuun Honkaluodosta ja Pormestarinluodosta

Honkaluodon ja Pormestarinluodon uusien teollisuustonttien haku on edelleen käynnissä. Honkaluodon teollisuusalueella tontteja on tarjolla kolmessa eri korttelissa ja Pormestarinluodossa yhdessä…
IL1 kuva

Aivoviikko 15.-21.3.

Tiesitkö että suun terveys vaikuttaa myös aivoihin?
IL1 kuva

Pori Sinfonietta – Runoilijan laulu 18.3. kello 19 – verkkokäsiohjelma

Porin kaupunginorkesterin Runoilijan laulu -konsertti esitetään maksuttomana verkossa orkesterin YouTube-kanavalla torstaina kello 19 alkaen.
IL1 kuva

Kaupunginvaltuusto kokoustaa jälleen etänä - Seuraa kokousta kotisohvalta

Porin kaupunginvaltuuston seuraava kokous pidetään maanantaina 22. maaliskuuta. Kokous järjestetään etänä ja yleisön toivotaan jälleen seuraavan kokousta kotoaan.
IL1 kuva

Koronarokotukset laajenevat kaikkiin yli 70-vuotiaisiin

Porin perusturvan koronarokotuksissa siirrytään kaikkien yli 70-vuotiaiden rokotuksiin. Tähän mennessä ajanvaraus on ollut mahdollista 75 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille,…