Uutisarkisto

IL1 kuva

Kirjastokino loppuu Satakirjastoissa

Elokuvapalvelu Kirjastokino loppuu Satakirjastoissa maaliskuun 2021 lopussa. Lopettamisen syynä on palvelun vähäinen käyttö verrattuna sen kustannuksiin.
IL1 kuva

Harjavallan ja Porin ilmanlaadun mittausraportti viime vuodelta valmistunut

Harjavallan ja Porin ilmanlaatu oli pääosin hyvää tai tyydyttävää vuonna 2020, haasteena edelleen Harjavallan alueella hengitettävien hiukkasten arseeni- ja nikkelipitoisuudet
IL1 kuva

Kaupungin tulos ylijäämäinen – koronaepidemian vaikutukset laajat

Porin kaupunginhallitus allekirjoittaa vuoden 2020 tilinpäätöksen maanantaina 29. maaliskuuta. Tulokseksi muodostui noin 4,2 miljoonaa euroa ylijäämää. Talousarviossa tavoitteeksi oli asetettu…
IL1 kuva

Porin perusturva jatkaa koronarokotuksia AstraZenecan koronarokotteella ensi viikolla

THL:n 24.3. päätöksen mukaisesti myös Porin perusturva jatkaa rokottomista AstraZenecan koronarokotteella. Aiemmasta poiketen AstraZenecan rokotetta annetaan jatkossa vain yli 65-vuotiaille.
IL1 kuva

Hiihtokauden viimeiset hetket ovat käsillä Porissa – ladut kutsuvat viimeiseen ilotteluun

Runsaslumisen talven ansiosta erinomaisesti onnistunut hiihtokausi on väistymässä keväisen sään tieltä.
IL1 kuva

Katupöly heikentää ilmanlaatua Porissa

Porin Paanakedonkadun ilmanlaadun mittausasemalla mitattiin eilen maanantaina 22. maaliskuuta korkeita hiukkaspitoisuuksia. Korkeimmat hetkittäiset pitoisuudet mitattiin aamuliikenteen aikaan kello 07-09.
IL1 kuva

Porin kaupunki osallistuu jälleen Earth Hour -tempaukseen

Earth Hour -ilmastotapahtumaa vietetään tänä vuonna lauantaina 27. maaliskuuta kello 20.30–21.30 teemalla lupaukset planeetalle. Aikaisempien vuosien tapaan valoja sammutetaan myös…
IL1 kuva

Porin tie- ja katuverkkosuunnitelma 2040 on valmistumassa

Porin ja Ulvilan alueelle on valmistumassa tie- ja katuverkkosuunnitelma, joka ohjaa maankäytön ja liikenteen suunnittelua seuraavan 20 vuoden aikajänteellä.
IL1 kuva

Venepaikkavarausten uusiminen käynnistyy maanantaina

Venepaikkojen uudelleenvarausjakso alkavalle purjehduskaudelle aukeaa nykyisille asiakkaille maanantaina 22. maaliskuuta kello 9. Venepaikat varataan ja maksetaan sähköisessä varauspalvelussa.
IL1 kuva

Arvioi hoidon tai palvelun tarve ajasta tai paikasta riippumatta

Omaolo on sosiaali- ja terveydenhuollon sähköinen palvelu- ja asiointikanava, mikä tukee kuntalaisen oma- ja itsehoitoa sekä ohjaa tarvittaessa tarkoituksen mukaisen…