Uutisarkisto

Osallisuusseminaari

Ehdotus Porin uusista avustuskäytänteistä kommentoitavana 

Porin kaupunki uudistaa avustuksiaan. Osan nykyisistä avustusmuodoista on suunniteltu poistuvan, mutta kokonaisuuteen on luotu myös uusia tapoja yhdistysten ja toimintaryhmien…
Katujen puhdistus

Keskustan katualueiden tehosiivous starttaa ensi viikolla

Porin keskustan katualueiden ja puistokatujen puhdistustyöt aloitetaan tiistaina 14. huhtikuuta. Keskustan kaduista Tasavallankadulla, Raatihuoneenpuistossa sekä Pohjois-, Etelä-, Itä- ja Länsipuistossa…

Kinkkutemppu ylsi jälleen uuteen ennätykseen – Lähes 200 000 kotitaloutta osallistui joulun paistinrasvojen kierrätykseen

Kinkkutemppu-kampanja rikkoi jälleen oman ennätyksensä saadessaan lähes 200 000 kotitaloutta mukaan joulun innostavimpaan kiertotaloustekoon. Kampanjan keräyspisteisiin toimitettiin joulunajan paistinrasvoja yhteensä…
Narsissi ja rairuoho

Muista koronarajoitukset myös pääsiäisenä – turvallinen ulkoilu on kuitenkin sallittua

Koronaepidemiasta johtuvat rajoitukset ja ohjeistukset ovat edelleen voimassa. Maan hallituksen linjausten mukaan esimerkiksi tarpeetonta vapaa-ajan matkustamista tulee välttää. Nyt kannattaa…
Puhelinpalvelu

Porin kirjasto palvelee puhelimitse arkisin klo 9 - 15

Kirjastojen ollessa kiinni 13.5. saakka Porin kaupunginkirjaston asiakaspalvelu on keskitetty pääkirjastoon. Palvelemme arkisin klo 9-15 numeroissa 02 623 4200 ja…
Ambiente-näyttely Porissa esittelee Timo Sarpanevan painokankaita. Kuvassa näkyy myös Sarpanevan suunnittelemaa koristepaperia. Kuva Jenni Rantalainen, Rosenlew-museo.

Ambiente-näyttelyyn pääsee nyt tutustumaan netissä

Rosenlew-museo tarjoaa opastetun videokierroksen taiteilija Timo Sarpanevan suunnittelemia painokankaita esittelevässä näyttelyssä.

Etäaikana pitää muistaa liikkua – Katso video miten saat porrastreenistä maksimaalisen hyödyn

Poikkeusoloissa ulkoilu ja luonnossa liikkuminen on paras tapa ylläpitää kuntoa, kunhan huomioi riittävät etäisyydet kanssaliikkujiin. Porilaiset vallanneen kuntoporrasbuumin tiimoilta on…
Musica Kalevi Aho

Musica Kalevi Aho -festivaali siirtyy vuodella – myös Pori Sinfoniettan konsertti siirtyy 

Pori Sinfoniettan oli tarkoitus esiintyä Musica Kalevi Aho -festivaalilla Forssassa 27. kesäkuuta. Festivaaliorganisaatio tiedotti festivaalin siirtyvän vuodella eteenpäin. 
Puhelin

Porin perusturva aloittanut soitot yli 70-vuotiaille Porin, Ulvilan ja Merikarvian asukkaille – puheluita soitettavana noin 20 000

Porin perusturva on tiistaina 7.4. aloittanut soitot toiminta-alueensa yli 70-vuotiaille asukkaille. Porin, Ulvilan ja Merikarvian alueella on noin 20 000…

Oppilaista huolehditaan myös etäopetuksessa

Porin kaupunki haluaa tarjota kaikille oppilaille yhtäläisen mahdollisuuden osallistua opetukseen myös koronavirusepidemian aikana. Kaikkiin oppilaisiin ollaan yhteydessä päivittäin myös etäopetuksen…