Uutisarkisto

Itsenäisyyspäivä tuo muutoksia joukkoliikenteeseen ja aukioloaikoihin
Porin Linjat ajavat itsenäisyyspäivän aattona 5. joulukuuta perjantai -vuorot ja itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta sunnuntai -vuorot.

Ilmoittautumiset kevään uimakouluihin alkavat
Uimakouluja järjestetään kevään aikana keskustan ja Meri-Porin uimahalleissa 4-10 -vuotiaille. Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 16. joulukuuta.

Ice Skating Tour -luistelutapahtuma Porissa
Suomen Luisteluliiton tapahtumakiertue vierailee Porin tekojäällä keskiviikkona 11.12.

Pohjoispuiston näyttävät istutukset veivät voiton kesäkukkaäänestyksessä
Porissa etsittiin syksyllä kuluneen kesän onnistuneinta ja tykätyintä kesäkukkaistutusta. Kyselyyn saatuja vastauksia käytetään apuna tulevaisuuden istutusten suunnittelutyössä.

Vuoden viimeinen kaupunginvaltuuston kokous katsottavissa suorana
Porin kaupunginvaltuusto kokoustaa seuraavan kerran maanantaina 9. joulukuuta. Vuoden viimeistä kokousta voi seurata suorana lähetyksenä.

Uusi kirja esittelee mennyttä ja nykyistä Poria valokuvaparein
Satakunnan Museo on julkaissut mennyttä ja nykyistä Poria kuvaparein esittelevän valokuvateoksen. Kahden kuvan aika – Pori -kirjan lähtökohtana toimivat vanhat…

Himmeliä kehitetään yhdessä – ideoita kerätään verkossa ja avoimien ovien päivässä
Palvelukeskus Himmelin toimintaa halutaan laajentaa vastaamaan paremmin rakennuksen mahdollisuuksia ja kuntalaisten tarpeita. Tulevien käyttötarkoitusten ideointiin pyydetään porilaisten apua, kun osallistava…

Työpaja: Miten edistää tavaroiden yhteiskäyttöä ja lainaamista Porissa?
Circwaste -kohti Kiertotaloutta osahanke Luuppi kutsuu Porin kaupungin työntekijöitä ja yhteistyökumppaneitaan sekä lainauspalveluja tarjoavia yrityksiä keskustelemaan yhteiskäytön ja lainaamisen edistämisestä…

Musiikin ystävälle joululahjaksi Pori Sinfoniettan lahjakortti
Paketoi tänä jouluna pukinkonttiin ystävällesi tai rakkaalleesi musiikkielämys vuodelle 2020.

Teknisellä toimialalla aloitetaan asiakaspalvelupuheluiden tallentaminen
Porin kaupungin pysäköinninvalvonnassa ja infrayksikön kunnossapidon päivystysnumerossa otetaan joulukuun toisella viikolla käyttöön asiakaspuheluiden tallentaminen. Puhelunauhoitteita käytetään asiakaspalvelutapahtumien todentamiseen.