Uutisarkisto

Terassit keskustassa kutsuvat kesällä.

Porin keskusta menetti vähittäiskauppaa – ravintoloiden määrä kasvanut viime vuosina

Keskustojen elinvoima laski lähes kaikkialla Suomessa sekä vuoden aikana että viiden vuoden tarkastelujaksolla. Kauppojen vähentyessä ravintolat säilyttivät asemansa myös Porissa…
Tietyö

Rauhanpuiston ja Enäjärven tasoristeyksiin tilapäisiä sulkuja ratatöiden vuoksi

Rauhanpuiston ja Enäjärven tasoristeykset suljetaan tilapäisesti tänään torstaina 27. toukokuuta kello 20.30 ratatöiden vuoksi. Tasoristeykset avataan perjantaina 28. toukokuuta kello…
Matonpesupaikka

Matonpesukausi käynnistyy lämpimien kelien saattelemana

Lähes kaikki Porin matonpesupaikat on avattu asukkaiden käyttöön. Pesupaikkojen vesihanat ovat auki joka päivä kello 6-22 koko kesän ajan.
Keskustan puistojen vehreyttä

Keskustan ulkopuoliset katuvalot päälle myös kesäajaksi

Aiemmasta uutisoinnista poiketen kaupungin omistuksessa oleva Porin keskusta-alueen ulkopuolinen katuvalaistus palautetaan takaisin kesän ajaksi.
Noormarkun kuntosalin laitteita

Aikuisten harrastustoimintaa laajennetaan – ylioppilasjuhlia voi järjestää porrastetusti 20 hengen ryhmissä

Satakunta on toukokuun alussa siirtynyt perustasolle, mutta rajoitusten keventämistä toteutetaan edelleen maltillisesti ja porrastetusti.
Porin kauppatori kuvattuna lavalta.

Porin kauppatorin uudistustyöt alkavat

Kauppatorin uudistaminen aloitetaan uuden arkkitehtonisesti näyttävän torirakennuksen toteuttamisella. Torirakennuksen rakentamisen on tarkoitus alkaa lokakuussa 2021 ja valmistua kesäkuussa 2022. Nykyisen…
Keskustan uimahalli ulkoa kuvattuna

Keskustan ja Meri-Porin uimahallit avataan yleisölle ensi viikolla

Keskustan uimahalli avataan yleisökäyttöön maanantaina 10.5. kello 12 ja Meri-Porin uimahalli tiistaina 11.5. kello 6.
pyöräilijä vihreässä metsässä, hinku logo alhaalla vasemmalla

Liikkumisen teemakuukausi saattelee HINKU-kampanjan loppuun

Puolen vuoden ajan asukkaat ovat aktiivisesti jakaneet omia vinkkejään ja neuvojaan yhteisen hiilijalanjäljen pienentämisen tavoitteen eteen. Viimeisen HINKU-kuukauden aikana pohditaan…
Karttakuva liikenneympyrästä

Outokummuntien ja Mastojentien risteyksen liikenneympyrän rakennustyöt käynnissä – alueella liikkuvilta toivotaan varovaisuutta

Itä-Porissa sijaitsevaan Outokummuntien ja Mastojentien risteykseen rakennetaan parhaillaan uutta liikenneympyrää, jonka avulla parannetaan alueen liikenneturvallisuutta. Risteysalue on suljettu liikenteeltä rakennustöiden…
Karttakuva Maantiekadun liikenneympyrästä

Porin Vesi saneeraa runkovesijohtoa Maantiekadun ja Rauhanpuiston liikenneympyrässä 10.–11. toukokuuta välisenä yönä

Saneeraustyön johdosta liikenneympyrän lounaiskulma on suljettu liikenteeltä maanantaina 10. toukokuuta kello 18 alkaen.