Uutisarkisto

Rakkaudella porilaisille -leima

Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahan saajat päätetty

Porissa on päätetty Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahan saajat. Päätöksen teki Porin kaupunginhallitus 4. kesäkuuta. Päätös oli yksimielinen.
Kukat Kokemäenjoen rannalla

Porille hyvän yhteistoiminnan käsikirja

Porille on luotu hyvän yhteistoiminnan käsikirja. Porin kaupunginhallitus hyväksyi sen käyttöönoton kokouksessaan 4. kesäkuuta.
Yyterin ranta

Yyterin sesonki alkamassa – viimeistelyjä tehdään parhaillaan

Yyterin kehittämiseen on laitettu rutkasti paukkuja ja tällä erää suurimmat satsaukset saataneen valmiiksi juhannukseen mennessä, minkä jälkeen ranta halutaan rauhoittaa…
Kirjaston kesäaukioloajat

Kirjasto siirtyy kesäaikaan

Kirjasto on siirtynyt kesäaukioloihin 1.6. Pääkirjasto on kesällä auki ma-pe 9-19 ja la 9-15.
Linja-autot ovat lähdössä matkakeskuksesta toukokuussa 2018

Maanantaista alkaen linja-autot ajetaan kesäaikataulujen mukaan

Koulujen loman alkaessa joukkoliikenne siirtyy kesäaikatauluihin maanantaista 4.6. lähtien. Tarkista linja-autojen vuorot ja aikataulut, osa reiteistäkin hieman muuttuu. Linja-autojen aikataulut…
Visit Pori-app

Visit Pori -sovelluksesta parhaat vinkit Porin kesään

Visit Porin ja Asuntomessujen yhteinen sovellus tarjoaa ideoita kesänviettoon Porissa. Sovellus palvelee niin alueen asukkaita kuin matkailijoita ja tiedon lisäksi…
Tua tullesas - Viä mennesäs kierrätystapahtuma

Tua tullesas - Viä mennesäs kierrätystapahtuma

AnarkistiMarttojen kierrätystapahtuma Anniksella 9.6.klo:11-15.
Lukukoira Fiina kirjan kanssa

Lukeminen on kivaa!

Kesäkuun toisella viikolla Porin pääkirjaston lastenosastolla houkutellaan lukemisen pariin.
leikkiteatteri

LEIKKITEATTERIN KESÄKURSSIT SATAKUNNASSA:

11.-15.6. Pori/Lastentarhatalo Saima 7-9 v 18.-21.6. Pori/Annis 7-9 v 25.-29.6. Pori/Annis 5-7 v 2.-6.7. Pori/Annis 10-13 v 25.-29.6. Harjavalta/Toimintakeskus 8-12…
Ote Mona Hoelin teoksesta

Poriginal galleriassa aukeaa lauantaina kaksi uutta näyttelyä

Näyttelyihin voi käydä tutustumassa 26. kesäkuuta asti Etelärannassa sijaitsevan Poriginal gallerian tiloissa.