Uutisarkisto

Porin mallin Rinnehöntsät starttaavat tammikuussa
Harrastamisen Porin malli ja Ruosniemen hiihtokeskus aloittavat yhteistyössä Porin mallin Rinnehöntsät perjantaina 26. tammikuuta. Laskettelemaan ja lautailemaan pääsee yhteensä kahdeksana…

Lasten liikuntamaan kevätkausi käynnistyy – maksuton sisäänpääsy sunnuntaina 21. tammikuuta
Pori aloittaa Suomen liikkuvin kunta -palkinnon juhlistamisen tarjoamalla tulevana sunnuntaina maksuttoman sisäänpääsyn suosittuun perheen pienimpiä liikuttavaan tapahtumaan.

Pori on Suomen liikkuvin kunta
Porissa arkiaktiivisuus on nostettu sille kuuluvaan kunniaan ja liikuntapaikkaverkostoon on panostettu ihailtavan systemaattisesti. Arkiaktiivisuuteen panostava karhukaupunki palkittiin Urheilugaalassa Suomen liikkuvimman…

Talvi on liikkumisen aikaa – osallistu alkuvuoden leikkimielisiin liikuntakampanjoihin
Talviliikuntaan kannustetaan jälleen kahden kampanjan voimin, kun tammikuussa käynnistyvät Porin kaupungin liikuntapalveluiden perinteinen kuntokampanja sekä Liiku RY:n Talviliikkuja-kampanja. Pori on…

Vuonna 2023 hankkeen parissa liikuttiin, pelattiin ja ystävystyttiin
Keväällä 2023 käynnistynyt Jokaisella on oikeus liikkua -hanke liikutti kuluneen vuoden aikana nuoria monin eri tavoin. Alusta alkaen on ollut…

Suositut ikääntyneiden maksuttomat kuntokävelyt Karhuhallissa jatkuvat 10.1.
Karhuhallissa kerran viikossa järjestettävä ikääntyneiden kävelyvuoro tarjoaa ikäihmisille mahdollisuuden maksuttomaan liikuntaan ja sosiaalisuuteen sääolosuhteista tai kulkupelistä huolimatta. Kuntokävelyvuoro 10. tammikuuta…

Liikuntatilojen kesäkauden vuorojen haku käynnissä
Vakiovuorojen hakemukset liikuntatiloihin on jätettävä määräaikaan 8.1.2024 mennessä. Vapaita vuoroja voi varata myös keskellä kautta.

Välipäivinä ja uuden vuoden ympärillä tarjolla runsaasti liikuntamahdollisuuksia
Joulun hiljentymisen ja yhteisen nautiskelun jälkeen on virkistävää jumpata kehoa ja samalla myös mieltä. Porin kaupungin liikuntapalvelut tarjoaa joulun välipäivinä…

Leo-Pekka Tähdelle stipendi kesän menestyksestä – samalla lahjoitus myös vammaisurheiluun
Porin kaupunki muisti Leo-Pekka Tähteä hänen menestyksestään kesän MM-kilpailuissa 5000 euron henkilökohtaisella stipendillä. Samalla tehtiin 5000 euron lahjoitus Leo-Pekka Tähden…

Porin metsään on valmistunut hiihtolatu lapsille – Liisantorin tekojään huoltorakennus avattu
Porin metsän ns. lammen lenkin läheisyyteen on tehty 300 metrin pituinen hiihtolatu lapsille. Latu on helppohiihtoinen ja sisältää myös pienen…