Varaosapankkikarhu vihreällä pohjalla

Pori rohkaisee asukkaitaan yhteiskäyttöön ja lainaamiseen

Kaupungilta voi lainata ja vuokrata paljon erilaisia tavaroita, kuten urheilu- ja retkeilyvälineitä, kulttuurin ja liikunnan kausikortteja, soittimia, kasveja ja penkkejä. Nyt tiedot on koottu uudelle verkkosivulle pori.fi/lainaaminen entistä selkeämmin.

Varaosapankkikarhu vihreällä pohjalla

Yhteiskäytön ja lainaamisen edistämisen tarkoituksena on säästää luonnonvaroja ja vähentää jätteen syntymistä. Kaikkea ei tarvitse hankkia itselle, vaan tavaroita voi käyttää yhteisesti.

–Kun ei hankita uusia tavaroita muutaman käyttökerran takia, luonnonvarat kiittävät ja tuotteen valmistuksen jätekuorma pienenee. Usein lainaaminen ja yhteiskäyttö on myös taloudellisesti järkevää ja säilytystilaa säästyy, kertoo projektityöntekijä Outi Aalto.

Lainaamis- ja yhteiskäyttöajatusta voi soveltaa myös omassa lähipiirisissä. Mitä voisit itse lainata ystävälle tai työkaverille? Olisiko mahdollista perustaa oma pienemmän porukan lainausryhmä, jossa tutuilta voi lainata ja antaa lainattavaksi?

– Itse harrastan retkeilyä ja olen hyödyntänyt sen parissa lainaamistaktiikkaa. Olen lainannut tutuilta esimerkiksi telttaa, kiikareita ja kaasupoltinta. Vasta kun tarve selkeästi lisääntyi, ostin oman kaasupolttimen, vinkkaa Aalto.

Yhteiskäyttö ja lainaaminen-sivu on koottu osana Circwaste – kohti kiertotaloutta osahanke Luuppia.

 


Varaosapankkikarhu vihreällä pohjalla