Puistojen risteyksen kivetys

Puistojen risteys ilahduttaa kohta taiteella

Porin taidekoulun oppilaat alkavat suunnittelemaan Porin keskustaan, puistojen risteykseen, maalattavaa taideteosta. Taideteos on osa Porissa käynnissä olevaa Kokeilun paikka -hanketta ja siinä suunniteltua ristikkäispuistoon toteutettavaa toimintapuistoa. Ympäristöministeriön rahoittaman hankkeen yhtenä tavoitteena on kannustaa elämyksellisyyden keinoin kaupunkilaisia ja matkailijoita liikkumaan enemmän kävellen ja pyörällä.

Puistojen risteyksen kivetys

– Meidän oppilasryhmämme aloittaa taideteoksen suunnittelun ja mahdollisesti maalaamisen jo tänään ja jatkaa työtä seuraavalla viikolla, toteaa taidekoulun rehtori Annika Suutari

Taideteos tulee vilkkaalle kävely- ja pyöräilyreitille, ja on yhtenä luovan toiminnallisuuden osana vehreällä puistoreitillä. Tarkoitus on, että ristikkäispuistossa kulkevaa reittiä kehitetään elämyksellisemmäksi ja kutsuvammaksi erilaisten taidetoteutusten ja uusien reitille sijoitettavien toiminnallisuuksien sekä opasteiden avulla. Kehitettävä reitti kulkee matkakeskuksesta ristikkäispuistojen kautta Kirjurinluotoon. 

– Olemme suunnitelleet matkakeskuksen ja Kirjurinluodon välille kaksi erilaista reittiä, toinen ohjaa kaupungin keskustaan ja toinen ristikkäispuistojen kautta Kirjurinluotoon. Kehitämme reittejä tuomalla matkan varrelle uudenlaisia toimintoja lisäämään muun muassa ihmisten fyysistä, luovaa ja miksei pelillistäkin aktiivisuutta. Samalla parannetaan opastusta. Reittiopasteita on tarkoitus merkitä konkreettisesti myös katuun, kuvailee yhdyskuntasuunnittelija Sari Kivioja

Toimintapuisto avataan kokonaisuudessaan kävijöille syksyn aikana. 

– Keskustan kävely-ympäristöjä on ennenkin elävöitetty taiteen avulla ja tullaan tämän kokeilun aikana elävöittämään syksyn aikana enemmänkin. Bepopia vastapäätä olevalle kävely- ja pyöräilytielle on kilpailussa haettu taidetoteutusta Porin päivän viikonlopulle sekä kaupungille palkattu kesätaiteilija on maalannut kokeilussa mukana olevien reittien varrella olevia sähkökaappeja, vinkkaa Kivioja. 

Toimintapuiston avajaisten lisäksi Porin päivän viikonloppuna vietetään keskustaan johtavan reitin ja Yrjönkadun taidetoteutuksen avajaisia. Näistä tapahtumista ja Yrjönkadun kaupunkitilan elävöittämiseksi järjestetystä kilpailusta tiedotetaan erikseen.
 


Puistojen risteyksen kivetys