Porin Aarre

Porin Aarre -arkkitehtuurikilpailun on voittanut arkkitehti Petri Piirtan suunnittelema ”Puikkari”.

Porin Aarre -kilpailun voittaneen Puikkarin havainnekuva

Piirtan suunnittelema Puikkari muodostaa Nortamonpuistosta Satakunnan Museolle johtavan uuden julkisen reitin, jonka varrelle Porin Aarteen toiminnot sijoittuvat. Nortamonpuisto toimii sisäänkäyntinä koko alueelle.  

Arkkitehtikilpailun toisen sijan voittivat Ron Aasholm ja Maija Parviainen työllään Polut. Kolmanneksi sijoittui Arkkitehdit MY:n Antti Moisalan ja Kimmo Ylä-Anttilan ehdotus Thesaurus Arctopolis.Tilaisuudessa palkittiin myös lunastuksin ehdotukset Iso Karhu sekä Makasiini ja museo ja kunniamaininnoin työt Uusi Museo ja Kierre. Yleisöäänestyksen voitti ehdotus Kruunu

Kilpailutehtävänä oli suunnitella kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti elämyksellinen korttelikokonaisuus Satakunnan Museon ympäristöön. Tarkoitus on käynnistää museolaajennuksen jatko- ja hankesuunnittelu voittaneen kilpailutyön pohjalta. 

Arkkitehtuurikilpailun palkintotilaisuus järjestettiin Vuoden museoksi valitussa Satakunnan Museossa 18.7.2019.

Kilpailu järjestettiin Satakunnan Museon laajennuksen, Satakunnan Museon ja Porin taidemuseon uusien kokoelmatilojen, Porin lastenkulttuurikeskuksen sekä monikäyttöisten ja yhteisöllisten kulttuuritoimintaa palvelevien tilojen ja korttelin julkisten ulkotilojen suunnittelusta.

Kilpailutyöt

Palkittujen lisäksi kaikki kilpailuun osallistuneet työt ovat esillä aarre.pori.fi

Arkkitehtuurikilpailu Porin Aarteesta

Kilpailutehtävänä oli suunnitella kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti elämyksellinen korttelikokonaisuus Satakunnan Museon ympäristöön. Kilpailuun saivat osallistua yksittäiset henkilöt ja työryhmät. Kilpailuaika alkoi 15.11.2018 ja päättyi 15.3.2019. 

Kilpailuseminaari

Kilpailusta kiinnostuneille järjestettiin avoin kilpailuseminaari 3.12.2018 Satakunnan Museossa. Seminaarissa esiteltiin kilpailuohjelma ja käytiin keskustelua kilpailusta. 

Seminaarin tallenne aukeaa YouTube-kanavalla (Porin videotuki / Jarkko Montonen).

Kysymykset & vastaukset

Seminaarissa esitetyt kysymykset ja vastaukset on koottu pdf-tiedostoon

Kilpailusta 8.1.2019 mennessä esitetyt kysymykset.

Porin Aarre -kilpailualue

Kilpailualueen rajaus ilmakuvassa. Kuva Hannu Lammi

Ilmakuva Porin Aarre alueesta

Toiveena on toteuttaa Porin Aarre – tulevaisuuden tila keskelle historiallista ympäristöä ja kansallista kaupunkipuistoa. Kuva: Röni-Kuva Oy