Yleissuunnitelman luonnokset 2021

Porin kauppatorin toiminnallisuuden, viihtyisyyden ja turvallisuuden parantamiseksi laaditaan parhaillaan yleissuunnitelmaa. Yleissuunnitelmatyötä tehdään laajassa yhteistyössä Porin kaupungin, Porin torikauppiasyhdistyksen, Porin kaupunkikeskusta ry:n ja alueen toimijoiden kanssa. Työn konsulttina toimii Ramboll Finland Oy. Porin kauppatorin Konsulttina toimivan Ramboll Finland Oy:n laatimat kolme alustavaa luonnosta esiteltiin joulukuussa kaupunkilaisille. Tällä sivustolla voit tutustua alustaviin luonnoksiin sekä työpajojen ja kaupunkilaisille avoinna olleen Poriksen tuloksiin.

Liikenteeseen ja pysäköintiin liittyvät teemat ovat kauppatorin kehittämisen osalta keskeisiä ja torin yleissuunnitelmatyön yhteensovittaminen käynnistyvän keskustan liikenneverkkosuunnittelun kanssa nähdään tärkeänä. Jatkosuunnittelun osalta aikatauluja ja tavoitteita yhteensovitetaan, ja tietoja kauppatorin yleissuunnittelusta tuodaan osaksi keskustan laajempaa liikenneverkkosuunnittelua. Kaupunkilaisten ja sidosryhmien kommenttien sekä työn ohjausryhmän näkemysten pohjalta konsultti laati lopullisen yleissuunnitelman päätöksentekoon.

Konsulttina toimivan Ramboll Finland Oy:n laatimat kolme alustavaa luonnosta esiteltiin joulukuussa kaupunkilaisille. Työpajojen ja kaupunkilaisille avoinna olleen Poriksen tuloksiin voit tutustua verkkosivuilla.

Liikenteeseen ja pysäköintiin liittyvät teemat ovat kauppatorin kehittämisen osalta keskeisiä ja torin yleissuunnitelmatyön yhteensovittaminen käynnistyvän keskustan liikenneverkkosuunnittelun kanssa nähdään tärkeänä.

Tiivistelmä työpajoissa ja Poriksessa esille nousseista näkemyksistä:

Yhteenveto työpajoissa ja Poriksessa esille nousseista asioista

Jatkotyön pohjana on kolme erilaista suunnitelmaluonnosta:

Kokemäenjoki

Kauppatorin yleissuunnitelmaluonnos, Kokemäenjoki, by Ramboll Finland Oy

Porisquare

Kauppatorin yleissuunnitelmaluonnos, Porisquare, by Ramboll Finland Oy

Kauppatorin yleissuunnitelmaluonnos, Porisquare, by Ramboll Finland Oy

Yyteri

Kauppatorin yleissuunnitelmaluonnos, Yyteri, by Ramboll Finland Oy

Kauppatorin yleissuunnitelmaluonnos, Yyteri, by Ramboll Finland Oy

Kauppatorin yleissuunnitelmaluonnos, Yyteri, by Ramboll Finland Oy

Kauppatorin yleissuunnitelmaluonnos, Yyteri, by Ramboll Finland Oy