K-kauppiaan vierailu

Koulutusaste korkeammaksi – myös Satakunnassa -hanke kutsui porilaisen K-Supermarket Antinkadun kauppiaan Jonatan Jarkian vierailemaan talousmatematiikan alkeet -kurssille joulukuussa Porin lukiossa. Oppitunnille saapui myös iso ryhmä kurssin ulkopuolisia kiinnostuneita opiskelijoita kuuntelemaan vierailijaa.

Jonatan Jarkia kertoi oman uratarinansa, kauppiasvalmennuksesta ja työstään kauppiaana, jossa hän on toiminut noin vuoden ajan. Ennen kauppiasuraansa hän työskenteli ravintola-alalla ja myyntitehtävissä.

Hän kertoi myös opiskelustaan Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikössä, josta hän valmistui kauppatieteiden maisteriksi. Pääaineenaan hänellä oli markkinointi, mistä on myös apua kauppiaan työssä. Hän kehui Porin yliopistokeskusta muun muassa yhteisöllisyydestä ja erittäin aktiivisesta opiskelijoiden ainejärjestöstä.

Oli mielenkiintoista myös kuulla, mitä kaikkea matematiikkaa kauppias tarvitsee työssään, eri tuotteiden alv-verokannoista, yrityksen markkinoinnista sekä kirjanpidosta. Jonatan Jarkia myös vinkkasi opiskelijoita kesätyömahdollisuuksista. Tällaiset kiinnostavat vierailijat ovat mukavaa vaihtelua oppitunteihin.