Kirjurinluodon saunarakennuksen laatu- ja konseptikilpailu

Porin kaupunki järjestää kilpailun Kirjurinluodon uimarannan länsireunan rakennuspaikalle, jossa kaupungin tavoitteena on saada asukkaiden virkistyskäyttöä palveleva ja matkailijoita houkutteleva ympärivuotisesti avoinna oleva saunarakennus talviuintimahdollisuudella sekä muilla mahdollisilla oheistoiminnoilla.

Toteuttaja rakentaa kustannuksellaan saumattomaksi osaksi Porin kansallista kaupunkipuistoa käyttäjiä ympäri vuoden palvelevan saunarakennuksen huolto- ja oheistoimintoineen. Kilpailussa on tarkoitus löytää suunnittelualueelle kilpailun tavoitteiden mukainen, teknis-taloudellisesti toteutuskelpoinen sekä elinvoimainen ja toimiva liiketoimintakonsepti ja sitä palveleva laadullisesti ja arkkitehtonisesti korkeatasoinen saunarakennus. Rakennuksen tulee täyttää Porin kaupungin kaupunkikuvalliset tavoitteet ja sen suunnittelussa otetaan huomioon alueen kulttuurihistorialliset arvot.

Kilpailumuotona on yksivaiheinen laatu- ja konseptikilpailu. Kilpailun voittaja toimii alueen toteuttajana ja sitoutuu kokonaisvastuuperiaatteella rakentamaan alueelle kilpailuehdotuksensa mukaisen rakennuksen vastaten alueen kaikista suunnittelusta, toteuttamisesta ja ylläpidosta aiheutuvista kustannuksista sekä käynnistämään toimitiloissa kilpailukonseptinsa mukaisen liiketoiminnan.

Kaupunki luovuttaa suunnittelualueen pitkäaikaisella 30 vuoden maanvuokrasopimuksella kilpailun voittajalle ja voittajan kanssa solmitaan toteutussopimus hankkeen kilpailuehdotuksen mukaisen toteutumisen varmistamiseksi. Suunnittelualuetta ei myydä. Kilpailuun ei sovelleta lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista. Kaikille avoimen kilpailun avulla kaupunki toteuttaa vuokralaisen valintaan liittyvää harkintavaltaansa parhaan ja soveltuvimman vuokralaistahon löytämiseksi ja turvaa vuokralaisten tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun luovuttaessaan jokirantaan sijoittuvan rakennuspaikan julkiseen hakuun.

Kilpailun aikataulu

  • 1.: Kilpailu käynnistyy – 29.9.2023
  • 2.: Kysymysten esittämisen määräaika – 19.10.2023
  • 3.: Vastaukset kysymyksiin julkaistaan – 20.10.2023
  • 4.: Kilpailuehdotusten jättämisen määräaika – 1.12.2023
  • 5.: Voittajaehdotuksen valitseminen – Joulukuu 2023
  • 6.: Sopimusjärjestelyt voittajan kanssa – Tammikuu 2024

Kilpailun lisätiedot sekä liitetiedostot löytyvät tämän sivun oikeasta reunasta.