Kulttuuritalo Annis

Annis on auki maanantaista torstaihin klo 9-18. Perjantaisin klo 9-17. Anniksella on erilaista toimintaa on tarjolla joka viikko — astu sisään ovesta ja tule mukaan!

Huom! Kesä-elokuussa 2026 Annis on auki arkisin klo 10-17.

Annis on luovuuden, osallisuuden ja omaehtoisen tekemisen keskus. Annis on kaikille avoin kulttuurin ja omaehtoisen luovan toiminnan paikka. Anniksella kulttuurinystävät pääsevät aidosti osallisiksi: he pääsevät vaikuttamaan talon toimintaan ja tekemään itselleen merkityksellisiä asioita muiden kulttuurista kiinnostuneiden toimijoiden parissa.

Kuvassa Kulttuuritalo Annis ulkoa päin

Kulttuuritalo Annis kulttuurikeskus – eli talo, jonne kaikki ovat tervetulleita toteuttamaan itseään erilaisten luovien toimintojen äärellä. Anniksella harrastetaan muun muassa teatteria, musiikkia, kuvataiteita, valokuvausta, videokuvausta sekä järjestetään lukuisia erilaisia tapahtumia.

Talossa harjoittelee useita teatteriryhmiä, joilla on kymmenkunta ensi-iltaa – eli pitkälti päälle 50 esitystä — vuosittain. Anniksella toimii tällä hetkellä aktiivisesti mm. Porin Teatterinuoret, Pro Anniksen teatteriryhmä, Luova lava, Ylioppilasteatteri, Monikasvot ja Leikkiteatteri. Lisäksi Porin lukion ilmaisutaidonryhmä toimii Anniksella.

Anniksella treenaa aktiivisesti reilu kymmenen eri bändiä. Anniksella on myös kaksi kaikille avointa bändikämppää, jotka ovat avoimia omatoimiseen musisointiin. Talon studio antaa mahdollisuuden myös oman musiikin äänittämiseen. Anniksella järjestetään vuosittain useita konsertteja, ja aloittelevienkin bändien on mahdollista päästä esiintymään Annikselle. Anniksella kokoontuu viikoittain kaksi nuorille suunnattua bändipajaa sekä Pro Anniksen rap-paja. Lisäksi Anniksella harjoittelee viikoittain kaksi kuoroa: Viikkarin Veto & Veisu sekä Viinihaperot.

Anniksella toimii myös Avoin seinä galleria, johon vuosittain haetaan näyttelyitä. Etusijalla ovat tuoreet tekijät, joille Anniksen galleria tarjoaa ensimmäisiä mahdollisuuksiaan tuoda taidettaan esille. Avoin seinä galleria sijaitsee talon katutasossa, ja taloon voi piipahtaa nauttimaan vaihtuvista näyttelyistä.

Erilaiset tapahtumat kruunaavat Anniksen arjen. Kesäaikaan Anniksen pihalla järjestetään monenlaisia tapahtumia ja konsertteja. Muina vuodenaikoina, Anniksen monipuolisissa sisätiloissa järjestetään kuukausittain erilaista ohjelmaa.

Anniksen toimintaa kehitetään koko ajan, ja tarkoituksena on tarjota entistä laajemmin toimintamahdollisuuksia porilaisille kulttuurinystäville. Ota yhteyttä, jos sinulla on idea, mitä haluaisit tehdä – koitetaan toteuttaa se yhdessä!

Annikseen liittyvissä asioissa, voit olla yhteydessä Anniksen vastaavaan ensisijaisesti sähköpostilla: marju.laine@pori.fi