Toimijat

Yhdistykset

ProAnnis ry 

Kulttuuritalo Anniksen Tuki ry:n perustamiskokous pidettiin syksyllä 1997. Yhdistys perustettiin tukemaan Kulttuuritalo Anniksen toimintaa ja järjestämään erilaisia kulttuurialan tapahtumia painopisteenä lapset ja nuoret.

Yhdistyksen nimi muutettiin ProAnnis ry:ksi vuonna 2013.

Toimintavuosiensa aikana, yhdistys on järjestänyt mm. teatteriesityksiä, teatterivierailuja, koulutuksia, seminaareja, pihatapahtumia, Mukavammaksi-kulttuuripäiviä, joulutapahtumia, lukuteatteria, teatteriryhmiä, teatteritaideleirejä, vappulounaita ym. tapahtumia yhdessä Kulttuuritalo Anniksen sekä talossa toimineiden hankkeiden kanssa.

Yhdistys on toiminut myös aktiivisena Anniksen puolestapuhujana ja äänitorvena toiminnan eri vaiheissa.

ProAnnis ry jakaa stipendejä vuosittain aktiivisille Annislaisille. Haku on jatkuva ja stipendin saajat valitsee yhdistyksen hallitus. Stipendiä voi hakea vaikka teatteriesitykseen, demoon, soitinkorjaukseen, näyttelyyn jne. ProAnnis ry tarjoaa myös mahdollisuuksia tehdä ja toteuttaa omia produktioita Anniksen kalenterin puitteissa. Ota yhteyttä, jos sinulla on idea, jonka olet aina halunnut toteuttaa!

ProAnnis ry seuraa koko ajan vallitsevaa kulttuurikeskustelua ja tuottaa tapahtumia ajan hermolla. Toiminta jatkuu Anniksella erittäin aktiivisena tälläkin hetkellä. Myös sinä voit tulla mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan tapahtumia.

ProAnnis ry:n Facebook-sivut 

Porin Teatterinuoret 

Porin Teatterinuoret perustettiin 1973 ja on lähes 300 jäsenellään Suomen suurin lasten ja nuorten teatteri. Vuodessa valmistuu 6-9 ensi-iltaa. Teatterinuoret on nuorten itsensä hallinnoima järjestö, jonka toiminta keskittyy monipuoliseen teatteri-ilmaisun koulutukseen ja omaleimaiseen, tuoreeseen ja tekijöidensä näköiseen ohjelmistoon. 
www.porinteatterinuoret.net 

Leikkiteatteri 

Leikkiteatteri-yhdistys ry sai alkunsa 1995. Annikselta lähtenyt toiminta on levinnyt Porista valtakunnalliseksi ja kattaa nykyään kymmenkunta paikkakuntaa ympäri Suomea. Leikkiteatteri-metodi yhdistää draamaa ja kädentaitoja tavoitteellisessa prosessissa ja on porilainen vientituote. Leikkiteatterin toiminta keskittyy erityisesti lapsiin ja nuoriin, mutta myös aikuisille on suunnattu Leikkiksen uusi toiminta Murha Mestarit. 
www.leikkiteatteri.fi 

Teatteri Moderni Kanuuna

Teatteri Moderni Kanuuna on vuonna 2000 Porissa perustettu teatteriryhmä. Ryhmä koostuu porilaisista muusikoista ja kulttuurin sekatyöläisistä, jotka vaikuttavat mm. yhtyeissä Circle, Eleanoora Rosenholm, Kuusumun Profeetta, Magyar Posse sekä Rättö ja Lehtisalo. 
www.teatterimodernikanuuna.blogspot.com

Porin Ylioppilasteatteri

Porin Ylioppilasteatteri on nuori ja helposti lähestyttävä teatteri sekä harrastajien että katsojien näkökulmasta. Porin YT palvelee porilaista teatterikenttää tuomalla näyttämätaiteen piiriin uusia ja innokkaita tekijäitä, sekä tuottamalla jäsentensä näköistä taidetta. 
www.porinylioppilasteatteri.fi 

Kulttuuriyhdistys Rapajööti 

Porissa sekä koota satakuntalaiset taiteen ja musiikin ammattilaiset ja harrastajat yhteiseen toimintaan. 
www.rapajooti.fi 

Satakunnan nuorisoseurat

Nuorisoseuratoiminta on sitoutumatonta kulttuuriharrastustoimintaa, jonka harrastusaloja ovat mm. tanssi, musiikki, teatteri ja liikunta. Toimintaa järjestävät paikallisyhdistykset Satakunnan, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen alueella.

Teatteri Monikasvot 

Monikasvot tarjoaa aikuisille suunnattua matalan kynnyksen teatteria joka toimii osana Porin Seudun kansalaisopiston kurssitarjontaa sekä järjestää omia esityksiään.

Bändit/Artistis

Serpico

Mukila

Kiljumekanismi

Wolfmen

DC Klowns

MiSegovia

Moonrock

Rebel

Sekamelska

Älämölö

Tsaari

Jam-I

Vetelä Henrik

Nman

HeureCa

Allerginen Erektio