Avoin seinä -galleria

Avoin seinä –galleria on nimensä mukaisesti avoin kaikille, ja toiveissa on saada vuoden mittaan esille erilaisia, kiinnostavia ja kokeileviakin näyttelyitä. Avoin seinä on maksuton näyttelytila, johon taiteilija tuo teokset omalla vastuullaan. Galleriatilassa on ripustusmetrejä 9, tila on n. 3 metriä korkea. Myös tilan kattoon on mahdollisuu

Näyttelyiden pystytys ja purku sekä tiedotus hoidetaan yhteistyössä Kulttuuritalo Anniksen työntekijöiden kanssa.

Mikäli karsintaa joudutaan tekemään, ovat etusijalla nuoret tekijät, jotka hakevat ensimmäisiä mahdollisuuksiaan tuoda taidettaan esille. Muina kriteereinä on teosten sopivuus Kulttuuritalo Anniksen arvoihin sekä se, ettei taiteilija ole pitänyt vielä näyttelyään Avoin seinä -galleriassa. – Lähetä hakemus sähköpostitse osoitteeseen marju.kauppinen@pori.fi.

Hakemus on vapaamuotoinen, mutta toivomme että seuraavat asiat tulevat selkeästi esille hakemuksessa:

· taiteilijan nimi, yhteystiedot

· näyttelyn teema ja sisältö, kuva teoksista jos ovat jo valmiina

· taustatietoja joko taiteilijan aiemmasta tekemisestä ja/tai ajattelumaailmasta

Lisätietoja antaa: Marju Kauppinen, vastaava, marju.kauppinen@pori.fi, p. 044 701 9159

Tulevat näyttelyt:

Vuosi 2024

Jasmina Kälkäjä  16.2-12.3 

Elsa 15.3-16.4 

Tuikku asikainen, Alle synnyin minä auringon kuun 19.4-14.5 

Kuvisluokkien näyttely 17.5-29.5 

Poriconi, Sarjakuvanäyttely 3-9.6

Pia Airaksinen 11.6-30.7

Alina Poikselkä 2.8-27.8

Teija Jaatinen 30.8-24.9 

Menneet näyttelyt

Vuosi 2023

Porin Teatterinuoret 50 vuotis juhlanäyttely 28.7-30.8

Punk Museo Porin ja Satakunnan punk  1.9-27.9

Eetu Salmi 29.9-25.10

Aurinkomesta 27.10-22.11

Jonna Vuorinen, Ruusurapsodia 24.11-21.12.23 

Sarjakuvafestivaalinäyttely  PORICONI 3.6-10.6

Annis/Tapahtumatalli 14.6-26.7

Zeni Toppi 9.1-1.3

Kulttuuripaja Lumo Joskus jossain  3.3-29.3

Pauli Reunamo 31.3-26.4

Jasmina Kälkäjä, Matkalla minuun   28.4-24.5

9lk. Kuvisluokka 26.5-1-6

Vuosi 2022

Tuomas Pirttilä 30.9-25.10

Taina Fjällström ja Sini Munne: ”Joku josta pitää kii” 28.10-22.11

Porin Taidekoulu 25.11-20.12