Tarkastustoimi

Porin kaupungin tarkastustoimen tehtävänä on edistää hallinnon ja taloudenhoidon yleistä luotettavuutta sekä raportoida havainnoistaan ylemmille ohjausyksiköille.  Tarkastustoimintaa hoitavat tarkastuslautakunta, tarkastustoimisto ja tilintarkastaja. Tarkastustoiminta koostuu sisäisen tarkastuksen ja ulkoisen arvioinnin sekä tilintarkastuksen tehtävistä.

Tarkastuslautakunta

Tarkastuslautakunta huolehtii toimialan hallinnosta ja valmistelee kuntalaissa määritellyt asiat kaupunginvaltuustolle. Tarkastuslautakunnan tärkeimpiä tehtäviä on antaa kaupunginvaltuustolle vuosittain arviointikertomus, jossa käydään läpi valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista kaupungin ja kaupunkikonsernin osalta. Tarkastuslautakunta valvoo lisäksi sidonnaisuusilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi.

Tarkastustoimisto

Tarkastuslautakunnan alainen tarkastustoimisto edistää lautakunnan tehtävien suorittamisesta, huolehtii tarkastustoimen hallinnosta sekä ulkoisen arvioinnin ja sisäisen tarkastuksen tehtävistä.

Ulkoinen tarkastus

Ulkoista tarkastusta on tilintarkastajan suorittama laillisuusvalvonta sekä tarkastuslautakunnan arviointitoiminta. Ulkoisen tarkastuksen osalta tarkastustoimisto vastaa lautakunnan valmistelu- ja täytäntöönpanotehtävistä sekä avustaa lautakuntaa arviointi- ja tarkastustehtävissä. Tarkastustoimiston esimiehenä toimiva tarkastuspäällikkö hoitaa tarkastuslautakunnan esittelijän tehtäviä. Lisäksi tarkastustoimisto avustaa tilintarkastajaa sopimuksen mukaisesti erillisissä toimeksiannoissa.

Sisäinen tarkastus

Sisäinen tarkastus on riippumatonta ja objektiivista arviointi- ja varmistus- sekä konsultointitoimintaa, joka on luotu tuottamaan lisäarvoa organisaatiolle ja parantamaan sen toimintaa. Sisäinen tarkastus tukee organisaatiota sen tavoitteiden saavuttamisessa tarjoamalla järjestelmällisen lähestymistavan organisaation riskienhallinta-, valvonta- sekä johtamis- ja hallintoprosessien tehokkuuden arviointiin ja kehittämiseen. (IIA)

Tarkastustoimisto vastaa sisäisen tarkastuksen toteuttamisesta kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan alaisuudessa. Sisäinen tarkastus on ylimmän johdon työkalu sisäisen valvonnan toimivuuden varmistamiseksi. Sisäisen valvonnan toimivuudesta vastuussa on toimiva johto. Tarkemmin sisäisen tarkastuksen tehtävät ilmenevät sisäisen tarkastuksen toimintasäännöstä.

Yhteystiedottarkastustoimisto@pori.fi

Tilintarkastaja

Tilintarkastajan tehtäväkentästä on säädetty kuntalaissa. Tilintarkastus on osa ulkoista tarkastusta ja sen painopiste on laillisuusvalvonnassa. Tilintarkastaja raportoi työnsä tuloksista tilivuoden aikana valvontaraporteissaan sekä vuotuisessa tilintarkastuskertomuksessa.

Tilintarkastajan tehtävänä on tarkastaa julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös.

Tilintarkastajan on lisäksi tarkastettava:

  • Onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti
  • Tarkastaa antavatko kunnan tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös säännösten ja määräysten mukaiset oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta
  • Ovatko valtionosuuksien perusteista annetut tiedot oikeita
  • Onko sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti

Kaupunginvaltuuston päätöksellä Porin kaupungin vuosien 2019-2022 hallintoa ja taloutta tarkastaa BDO Oy. Vastuunalaisena tilintarkastajana toimii Minna Ainasvuori. Lisäksi BDO Oy huolehtii Porin kaupungin tytäryhteisöjen tilintarkastuslain mukaisesta tilintarkastuksesta vastaavilta vuosilta.