Brändinmukaiset karhut ruokailemassa

Kesäruokailu lapsille ja nuorille jatkuu 4. elokuuta asti

Lasten ja nuorten kesäruokailu on tavoittanut jälleen useita lapsia ja nuoria Porissa. Kesäkuun ensimmäisten viikkojen aikana ruokailemassa on voinut käydä kahdeksassa paikassa eri puolilla kaupunkia.

Brändinmukaiset karhut ruokailemassa

– Osassa paikoista ruokailu päättyy kesäkuun jälkeen, mutta on hyvä muistaa, että ruokailumahdollisuus jatkuu edelleen heinäkuussa Ahlaisten koululla, Mepon kotipesällä Pihlavassa ja Kaarisillan yhtenäiskoululla. Ruokailemassa voi käydä millä tahansa alueella asuinpaikasta riippumatta, muistuttaa kehittämisasiantuntija Päivi Erkko.

Kesäruokailuun tullessaan ruokailijalla tulee olla omat ruokailuastiat ja -välineet mukana. Ruoka valmistetaan laktoosittomana ja muita erityisruokavalioita ei voida huomioida. Annoksia on tarjolla rajallinen määrä. Ruokailuun ei ole ilmoittautumista. Lasten ja nuorten maksuton kesäruokailu on tarkoitettu 7–18-vuotiaille lapsille ja nuorille ja toiminnan ensisijainen tarkoitus on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia.

Kesäruokailuun osallistuneilta lapsilta, nuorilta ja heidän vanhemmiltaan toivotaan palautetta toiminnasta. Ruokalista, oheisohjelma ja linkki palautekyselyyn löytyvät: www.pori.fi/kesaruokailu

Heinä-elokuussa kesäruokailu jatkuu:

Ahlaisten koulu, Ahlaistentie 732, 29700 Ahlainen, 5.6.–31.7. kello 11.45–12.45
Kaarisillan yhtenäiskoulu, Jokisatamantie 1, 28190 Pori, 5.6.–4.8. kello 11.15–12.15
Pihlava, Mepon kotipesä, Vanha maantie 2, 28800 Pori, 5.6.–4.8. kello 11.15–12.15