Liikenneonnettomuudet vähenivät Porissa – työ turvallisemman liikenteen puolesta jatkuu
Kaupungin pitkäaikainen liikenneturvallisuusvisio on, ettei kukaan kuole tai loukkaannu vakavasti liikenteessä. Vision toteuttaminen edellyttää jatkuvaa panostusta kaikkiin liikenneturvallisuustyön osa-alueisiin, kuten liikennekasvatukseen ja -valistukseen, liikennevalvontaan sekä liikenneverkon ja -järjestelyjen kehittämiseen. Onnettomuustilastoja seuraamalla pystytään reagoimaan liikenteen ongelmakohtiin ja tekemään turvallisuutta parantavia toimenpiteitä. Tekninen lautakunta käsittelee Porin vuoden 2025 liikenneturvallisuuskatsausta kokouksessaan tiistaina 26. toukokuuta.
Porin alueella tapahtui vuonna 2025 yhteensä 184 poliisin raportoimaa tieliikenneonnettomuutta, joista kuusi johti kuolemaan ja 60 loukkaantumiseen. Onnettomuuksien määrä on ollut jo usean vuoden ajan laskusuunnassa, sillä esimerkiksi vuonna 2024 onnettomuuksia tapahtui 196 kappaletta ja vuonna 2023 218 kappaletta. Viime vuoden onnettomuuksista 60 prosenttia tapahtui kaupungin katuverkolla. Onnettomuudet tapahtuivat useimmiten hyvissä olosuhteissa näkyvyyden ollessa hyvä ja tienpinnan kuiva. Eniten onnettomuuksia sattui heinäkuussa, ja yleisin onnettomuuspäivä oli perjantai.
– Yleisin onnettomuusluokka oli yksittäisonnettomuus, joita oli 21 prosenttia kaikista onnettomuuksista. Jalankulku-, pyörä- ja mopo-onnettomuuksia oli yhteensä 19 prosenttia kaikista onnettomuuksista, mutta toisaalta 41 prosenttia henkilövahinkoon johtaneista onnettomuuksista. Positiivista on, että 15–24-vuotiaiden nuorten määrä henkilövahinkoihin johtaneissa onnettomuuksissa on viime vuosina laskenut selvästi. Samaan aikaan 15–17-vuotiaat nuoret joutuvat kuitenkin selkeästi muita herkemmin mukaan onnettomuuksiin, kertoo suunnittelupäällikkö Eija Riihimäki Porin kaupungilta.
Porin alueella tapahtuu asukaslukuun suhteutettuna edelleen enemmän onnettomuuksia kuin vertailukaupungeissa. Kun vertailukaupunkeina toimivien Jyväskylän, Kotkan, Kuopion, Lahden, Oulun ja Vaasan suhdelukujen vaihteluväli oli vuonna 2025 112–182,4 onnettomuutta 100 000 asukasta kohden, oli vastaava suhdeluku Porissa 221,6 onnettomuutta. Koko Suomen suhdeluku oli 152,6 onnettomuutta.
Onnettomuudet aiheuttavat inhimillisten kärsimysten lisäksi myös taloudellisia menetyksiä. Kuntien ja nykyisin hyvinvointialueiden maksettavaksi onnettomuuskustannuksista kohdistuu noin 15–20 prosenttia muun muassa erilaisina terveys- ja sosiaalitoimen menoina. Porin alueella tapahtuneet liikenneonnettomuudet maksoivat vuonna 2025 noin 35,1 miljoonaa euroa, josta kunnalle ja nykyisin hyvinvointialueelle kohdistuvien kustannusten osuus oli noin seitsemän miljoonaa euroa.
Liikenneonnettomuustilastoja seuraamalla toimenpiteitä pystytään kohdentamaan niihin paikkoihin, joissa onnettomuuksia tapahtuu eniten, ja teknisen toimialan investointiohjelmassa onkin vuosittain varattuna erillinen raha liikenneturvallisuustoimenpiteitä varten. Viime vuonna liikenneturvallisuutta parannettiin muun muassa Professorintien, Pörkkinäistentien ja Länsiväylän risteyksen uudella liikenneympyrällä. Pohjois-Porin monitoimitalon läheisyyteen Pappilanpuistikkoon toteutettiin automaattinen nopeusvalvontapiste, ja Pohjoisväylälle asennettiin muuttuvat nopeusrajoitusmerkit.
– Rauhanpuiston ja Käppärätien risteyksen sekä Tuorsniementien ja Vaarakadun risteyksen suojateille asennettiin uudet huomiovalot, jotka varoittavat autoilijoita suojatietä lähestyvistä ja siellä kulkevista jalankulkijoista. Uudenkoiviston koulun ja päiväkoti Koivistoisen kohdalle suojatien yhteyteen taas rakennettiin luonnonkivistä heräteraidat, jatkaa Riihimäki.
Lisätietoja Porin kaupungin liikenneturvallisuustilastoista löytyy kaupungin verkkosivuilta.