Pyöräilijät keskustassa

Polkupyörä hukassa? Keskustan pyörätelineisiin alkukesällä jätetyille pyörille etsitään omistajia

Porin keskusta-alueen pyörätelineitä siirrettiin kesällä SuomiAreena-viikon ajaksi säilytykseen kaupungin tukikohtaan Hanhiluotoon. Mikäli oma polkupyörä oli jäänyt telineeseen, siirtyi se pyörätelineiden siirron yhteydessä Hanhiluotoon, josta se oli mahdollista tuntomerkkejä vastaan hakea takaisin itselleen. Osa pyöristä odottaa edelleen omistajaansa.

Pyöräilijät keskustassa

– Pyörätelineitä siirrettiin tuttuun tapaan telttojen ja muiden tapahtumarakenteiden alta pois Pohjoiskauppatorilta, Airion kulmalta ja IsoKarhun edustalta. Pyörätelineet laputettiin hyvissä ajoin ennen juhannusviikolla tehtyä siirtoa, mutta telineissä oli kuitenkin vielä useampi pyörä kiinni, kun niitä alettiin siirtää pois, kertoo piiripuutarhuri Esa Rouvali Porin kaupungilta.

Aikaisempina vuosina pyörien omistajat ovat olleet aktiivisesti yhteydessä kaupunkiin ja Hanhiluotoon siirretyt pyörät ovat löytäneet tiensä takaisin omistajiensa luo nopeasti. Tämän vuoden osalta pyöriä on kuitenkin edelleen useampi noutamatta.

– Poliisin löytötavaratoimistossa pyöriä ei oteta vastaan, koska niitä ei varsinaisesti ole löydetty mistään. Tästä johtuen yritämme nyt vielä kaupungin omien kanavien kautta tavoittaa pyörien omistajia, lisää Rouvali.

Mikäli oma polkupyörä on unohtunut keskusta-alueen pyörätelineisiin SuomiAreenaa edeltävällä viikolla, voi oman polkupyöränsä lunastaa takaisin tuntomerkkejä ja pyörän avainta vastaan arkisin kello 7–15.30 välisenä aikana ottamalla yhteyttä numeroon 044 701 6026.