luminen mäki tykkilumesta, vieressä kuormaaja

Porissa varastoidaan jälleen tykkilunta – lumen säilyvyyttä parannetaan uusilla eristematoilla

Kevään etenemisen myötä Porin metsässä valmistaudutaan jo ensi talveen, kun pitkien pakkasjaksojen mahdollistamaa tykkilunta varastoidaan talteen seuraavaa hiihtokautta varten. Tänä vuonna iso säilölumikasa peitettiin ensimmäistä kertaa vettä eristävillä lumimatoilla. Kaupunki muistuttaa, että säilölumikasan ympäristö on työmaa-aluetta, jonne ulkopuolisten ei ole luvallista mennä.

luminen mäki tykkilumesta, vieressä kuormaaja

Aikaisempina vuosina käytettyyn puruun verrattuna uudet lumimatot eristävät entistä paremmin vettä ja vähentävät näin sulavan lumen osuutta. Kun purulla säilötystä lumesta on saatu hyödynnettyä noin 50–60 prosenttia, arvioidaan lumimattojen myötä säilölumesta saatavan käyttöön parhaimmillaan jopa 80–90 prosenttia. Myös mattojen käyttöikä on pitkä.

– Eristemattoja testataan Porissa nyt ensimmäistä kertaa ja ensi talvena tiedetään tarkemmin, kuinka iso määrä säilölunta lopulta saadaan käyttöön hiihtolatujen tekoon. Mattojen käyttöikä on noin 20 vuotta ja pitkällä aikavälillä niiden kustannukset tulevat huomattavasti purua edullisemmiksi, kertoo liikuntapaikkavastaava Juha-Pekka Veneskivi Porin kaupungilta.

Tykitetyn lumen säilömistä testattiin Porissa ensimmäistä kertaa keväällä 2021. Säilölumikokeilujen tulokset ovat olleet positiivisia ja viime vuosina hiihtokausi on saatu säilötyn lumen avulla käyntiin tavanomaista aikaisemmin. Myös hiihtoharrastajilta on saatu paljon kiitosta.

– Säilölumikasa ja sen ympäristö ovat aikaisempien vuosien tapaan työmaa-aluetta, eikä siellä saa liikkua. Alueella on asiasta muistuttavat kieltokyltit ja kameravalvonta, ja lumikasan ympärille on tulossa myös työmaa-aidat, muistuttaa Veneskivi.

Hiihtämään ehtii vielä

Hiihtokausi käynnistyi Porin metsässä tämän talven osalta 21. marraskuuta. Isomäen latujen lisäksi myös muut Porin alueen ladut ovat olleet aktiivisessa käytössä.

Tällä hetkellä Porin metsän lasten latu sekä yhden ja 2,9 kilometrin pituiset tykkilumiladut ovat hieman roskaisia, mutta muuten vielä hyvässä kunnossa. Mikäli tuleville päiville ennustetut yöpakkaset toteutuvat, saadaan latujen ylläpitoa edelleen jatkettua.

Ajantasainen tieto kaikkien Porin latujen kunnosta löytyy ulkoliikunnan olosuhdepalvelusta osoitteessa https://pori.sometec.fi . Alkavan kevään lämpötilat ja sademäärät määrittelevät hiihtokauden päättymisen.