Porin Stadion

Stadionin peruskorjaukset alkavat

Porin stadionin yleisurheilukentän ja pääkatsomon peruskorjausten urakkasopimukset on allekirjoitettu, ja alueen rakennustyöt ovat käynnistyneet tällä viikolla. Hankkeelle on myönnetty myös liikuntapaikkarakentamisen 600 000 euron suuruinen valtionavustus. Molemmat peruskorjaukset valmistuvat viimeistään kevään 2026 aikana, ja niiden tavoitteena on ajanmukaistaa stadionin kilpailuolosuhteita sekä katsomon ja yleisötilojen esteettömyyttä.

Porin Stadion

Yleisurheilukentän peruskorjaus alkaa maanrakennustöillä, kun nykyiset pintamaat poistetaan ja stadionin pohja tasataan. Korjaustöiden edetessä kentän pintamateriaalit vaihdetaan ja juoksuradat, heittopaikat ja hyppypaikat uusitaan. Lisäksi kentän valaistus päivitetään nykyaikaisemmaksi ja energiaa säästäväksi. Myös pääkatsomon peruskorjaus alkaa tulevana kesänä. Pääkatsomon peruskorjauksessa vahvistetaan katsomon rakenteita, korjataan kattorakenteita sekä uusitaan istuimet ja katsomon äänentoistojärjestelmä.

Stadionin alue aidataan työmaa-alueeksi niin, että stadionin huoltorakennus on urheilukeskuksen alueen toimintojen käytössä myös peruskorjauksen aikana. Työmaaliikenne kulkee alueelle pääasiassa Metsämiehenkadulta lipunmyyntirakennuksen itäpuolelta. Kaikkien alueella liikkuvien toivotaan noudattavan erityistä varovaisuutta stadionilla ja sen läheisyydessä. Stadionin yleisurheilukentän peruskorjauksesta vastaa Spesifix Oy ja pääkatsomon peruskorjauksesta MVR-Yhtymä Oy.

Päätös valtion myöntämästä liikuntapaikkarakentamisen avustuksesta vastaanotettiin toukokuun alkupuolella. Valtionavustuksen saaminen vaikuttaa positiivisesti stadionin peruskorjaukseen ja takaa nykyisen korjausohjelman katsomoon, kenttään ja huoltorakennuksen välttämättömiin korjauksiin rakennuksen eteläpäässä. Mahdollisten optioiden toteutuksesta päätetään myöhemmin tänä vuonna. Nyt toteutettavilla peruskorjauksilla varmistetaan puitteet kesällä 2026 Porissa kisattaville yleisurheilun nuorten SM-kilpailuille ja vuonna 2027 järjestettäville Kalevan kisoille sekä turvataan katsomon ja kenttäalueen teknisen kunnon säilyminen ja turvallinen käyttömahdollisuus tulevaisuudessa.