Talvinen Hallituskatu

Talvilomalla luvassa seikkailuja kaikenikäisille

Viikolla 8 vietettävä talviloma on täynnä erilaisia ajanviettomahdollisuuksia ympäri Poria. Tekemistä löytyy lapsille sekä aikuisille kulttuurin ja liikunnan parista. Matkustaminen aktiviteetteihin on erityisen helppoa, sillä Porin Linjat Oy:n vuoroilla joukkoliikenne on maksutonta koko talviloman ajan 20.–26. helmikuuta.

Talvinen Hallituskatu

Talvilomaohjelmaa kirjastoissa

Pääkirjastolla lasten ja nuorten osastolla pääset kuvauttamaan lelusi talvimaisemissa vaikkapa hiihtämässä tai lumilinnaa rakentamassa. Kuvaus toimii omatoimisena koko viikon ja ohjattuna kuvauspajana maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina kello 13–15. Ohjatussa pajassa voit tulostaa kuvan mukaasi paikan päällä.

Ruosniemen kirjastossa pääset tapaamaan Kennelliiton lukukoira Hania 23. helmikuuta kello 15.30–16. Lukukoira on hyväksyvä ja kannustava kuuntelija, jonka kanssa voi harjoitella ääneen lukemista. Lukuajan voi varata etukäteen Ruosniemen kirjastosta sähköpostitse ruosniemi.kirjasto@pori.fi tai puhelimitse numerosta 044 701 5808.

Noormarkun kirjastossa alle 7-vuotiaat voivat vanhempien kanssa testata aarteenmetsästystaitojaan Pete Piraatin Aarteenmetsästyksessä! Aarteenmetsästys on omatoimisesti suoritettavissa koko lomaviikon kirjaston aukioloaikoina. Löytäjä saa pitää! Onnistutko sinä löytämään piilotetun aarteen?

Pihlavan kirjastossa pääsee 20.–25. helmikuuta suorittamaan Lasse-Maijan etsivätoimiston tietosuunnistusta. Löydä rastit, vastaa Lasse-Maija-aiheisiin kysymyksiin ja ratkaise mysteerisana. Osallistuneiden kesken arvotaan palkinto!

Kirjastoilla järjestetään myös satutuokioita seuraavilla aikatauluilla: tiistaina 21. helmikuuta kello 18 pääkirjaston lasten ja nuorten osastolla, keskiviikkona 22. helmikuuta kello 10.00–10.30 Noormarkun kirjastossa sekä torstaina 23. helmikuuta kello 12.00–12.30 Vähärauman kirjastossa.

Myös aikuisille on luvassa ohjelmaa talvilomaviikolla kirjastoissa. Tiistaina kello 13–15 pääkirjastossa järjestetään seniorikaraoke. Tervetuloa laulamaan ja kahvittelemaan musiikkiosaston flikkojen kanssa! Niin ikään tiistaina järjestetään myös Noormarkun kirjaston lukupiiri kello 16–17. Torstaina kello 13.00–14.30 on mahdollisuus digiopastukseen pääkirjastolla. Kirjaston digiopastajat neuvovat esimerkiksi mobiililaitteiden ja verkkopalveluiden käytössä.

Lisätiedot kirjaston kaikista tapahtumista löytyvät täältä.

Museoissa ohjelmaa riittää yli kahden viikon ajan

Satakunnan Museossa, Rosenlew-museossa, Luontotalo Arkissa ja Korsmanin talossa on mukavaa tekemistä lapsille ja aikuisille yli kahden viikon ajan talvilomalla 18. helmikuuta–5. maaliskuuta. Myös Poriginal galleria on avoinna. Sisäänpääsyn tai pajan hinnalla saatalvilomapassin, jolla pääsee vierailemaan museoissa rajattomasti kahtena peräkkäisenä päivänä. Monet lapset ja nuoret ovat myös ilmaiskävijöitä!

Satakunnan MuseonElon merkkejä -näyttelyssä on runsaasti katseltavaa ja koettavaa! Voit ryhtyä salapoliisiksi ja pelataKadonneen museoesineen arvoitus -peliä. Peliä pääsee pelaamaan sisäänpääsymaksun hinnalla ja 5 € / peli (1–6 hlö). Pienempien lasten kanssa museossa voi etsiä Porin karhua, leikkiä Pikku-Pekkalan kaupassa tai ajella pikkuautoilla liikennematolla.

Keskiviikkona 22. helmikuuta kello 14–20 Satakunnan Museossa tutustutaan pienoismallien kiehtovaan maailmaan. Pienoismallikerholaiset rakentavat malleja ja esittelevät Sota Porissa -näyttelyn lentokonemalleja sekä mukanaan tuomiaan autoja, laivoja ja panssarivaunuja. Museokaupassa on myynnissä mallipaketteja.

Lauantaina 25. helmikuuta kello 12–16.30 PANA ry – Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura saapuu Satakunnan Museoon esittelemään lautapelaamista harrastuksena. Tutustu vanhoihin klassikoihin (Backgammon, Mahjong), moderneihin suosikkeihin (Menolippu, Carcassonne), kevyihin korttipeleihin (Love Letter) tai haastavampiin harrastajapeleihin (Wingspan)! Mikäli tietyn pelin säännöt eivät ole tutut tai tuoreessa muistissa, paikalta löytyy lautapeliseuran asiantuntevaa väkeä auttamaan sääntöjen kanssa.

Rosenlew-museossa on tarjolla omatoimisesti pelattava museobingo, jonka saat mukaasi lipunmyynnistä. Bingo-osumia bongatessa tulet tutustuneeksi tehtaitten historiaan, koneisiin ja erilaisiin keksintöihin.

Luontotalo Arkissa on tutkittavana monimuotoinen luonto. Satakunnan Luonnon ihmeiden lisäksi Arkkiin rantautuu vähän harvinaisempiakin ilmestyksiä tunnistettavaksi. Keksitkö nimet kaikille kummallisuuksille? Vai haluatko ryömiä karhun pesään, tähyillä maisemia lintutornista tai kiivetä majakkaan?

Tiistaina 21. helmikuuta kello 12–13.30 Luontotalo Arkin Taidearkki- taidetyöpajassaaistitaan ja ihmetellään luontoa sekä tehdään omat taideteokset. Moniaistisen näyttelykierroksen jälkeen työpajassa tehdään luontoaiheiset teokset vesiliukoisilla tusseilla piirtämällä ja maalaamalla. Pyöräytä Taidearkin onnenpyörää ja heitä noppaa minkä luontoon liittyvän hauskan aiheen saat omaan teokseesi? Työpaja järjestetään Luontotalo Arkin ja Porin taidemuseon yhteistyönä. Työpajaliput 5 €ennakkoonverkkokaupasta verkkokauppa.pori.fi ja tapahtumapäivänä Luontotalo Arkista, jos työpajassa on tilaa. Alle kouluikäiset työpajaan yhdessä aikuisen kanssa. Lapsen mukana tulevat aikuiset pääsevät ilmaiseksi, mutta maksavat työpajamaksun tehdessään oman teoksen.

Rakennuskulttuuritalo Toivon pihapiirissä pääsee sukeltamaan aikamatkalle vuoteen 1951, kun Korsmanin talo avaa ovensa talvilomien ajaksi. Tiedätkö, mikä on heteka tai mihin kahvimyllyä käytetään? Tule arvuuttelemaan entisajan esineitä ja selvitä visainen ristikko! Punaisessa Piharivissä pääset kokeilemaan, kuinka entisajan kaunokirjoitus luistaa. Toivo ja sen pihapiiri avoinna viikot 8–9 tiistaista torstaihin kello 12–17.

Porin museoissa on käynnissä Tähtihetkiä museoissa -hanke, jonka myötä kehitetään museoiden palveluja lapsille ja nuorille. Hanketta rahoittaa Porin Lasten- ja Nuortensuojelu säätiö. Mielipiteensä nykyisestä ja toiveita tulevasta toiminnasta voi jättää museovierailun yhteydessä. Kenties juuri sinun ehdotuksesi toteutuu.

Lastenkulttuurikeskus Kruunupäässä runsaasti erilaisia työpajoja

Talvilomaviikolla lastenkulttuurikeskus Kruunupää tarjoaa lapsille, nuorille ja perheille monipuolisia taidetyöpajoja ja näyttelyitä. Kruunupäässä esillä on Syntetisaattoreiden maailma -näyttely, ja galleriassa vietetään myös kaikille avoimet Färgbad-näyttelyn avajaiset keskiviikkona 22. helmikuuta kello 17–19. Kruunupään hauskoista ja luovista työpajoista löytää lisätietoa täältä.


Maanantaina kello 13–15.30 Kruunupäässä on mahdollista suunnitella oma merihirviö.
Tule tutustumaan ja pohtimaan, miten tarinat suurista merihirviöistä ovat syntyneet. Millaisia merihirviöitä on merissämme ajateltu asustavan? Työpajassa osallistujat pääsevät suunnittelemaan ja luomaan omia merihirviöitään kuvataiteilija Mikael Korkeen ohjauksessa. Työpaja on maksuton, eikä siihen ole ennakkoilmoittautumista. Työpaja on tarkoitettu yli 5-vuotiaille. Alle kouluikäisille aikuinen mukaan työpajaan.


Onko sinulla pehmo, lelu tai muu lempilelu, josta haluaisit maalata oman muotokuvan? Tiistaina kello 12–14 luvassa on taidetyöpaja 4–10-vuotiaille, jossa voi maalata muotokuvan omasta lempilelusta. Työpajan ohjaa kuvataiteilija Annukka Puuska. Työpaja on maksuton, eikä siihen ole ennakkoilmoittautumista. Alle kouluikäisille aikuinen mukaan työpajaan.

Myöskin tiistaina kello 17–18.30 kokoontuu jälleen NOISE-valokuvakerho. Yli 12-vuotiaille tarkoitettu NOISE on kerran viikossa kokoontuva nuorten kokeellinen valokuvakerho. Valokuvauksen maailmaan ohjaa kuvataiteilija Merilii Simonen. Kerho on maksuton, eikä oma kamera ole välttämätön. Ilmoittautuminen viimeistään kerhopäivän aamuna WhatsApp-viestillä numeroon 044 701 3888.


Keskiviikkona kello 12–14.30 ohjelmassa on taidesarjakuvapaja 7–12-vuotiaille.
Kuvataiteilija Juuso Leppälän ohjaamassa työpajassa piirretään taidesarjakuva, joka voi koostua monesta ruudusta tai jopa vain yhdestä yksittäisestä kuvasta. Taidesarjakuva voi nimensä mukaisesti olla normaalia taiteellisempi, oudompi tai esimerkiksi tekstitön – vain mielikuvitus on rajana! Materiaalimaksu on 5 €, ja se suoritetaan käteisellä tai kortilla työpajan alussa. Ilmoittautuminen viimeistään maanantaina 20. helmikuuta sähköpostilla osoitteeseen annina.jansson@pori.fi.


Torstaina kello 12–14 Kruunupäässä pääsee kokeilemaan lankamaalausta. 10–15-vuotiaille tarkoitetussa lankamaalaustyöpajassa tutustutaan kahteen erilaiseen lankamaalaustekniikkaan. Päälle vaatteet, jotka saavat sotkeutua. Työpajan ohjaa kuvataiteilija Annina Jansson. Materiaalimaksu on 5 €, ja se suoritetaan käteisellä tai kortilla työpajan alussa. Ilmoittautuminen viimeistään maanantaina 20. helmikuuta sähköpostilla osoitteeseen annina.jansson@pori.fi.


Torstaina ohjelmassa on Färgbad-kuvakirjan Värikylpy-työpajat. Työpajat ohjataan ruotsiksi värikylpyohjaaja Filippa Hellan johdolla, ja ne ovat osallistujille ilmaisia. Färgbad-työpajoja ja -näyttelyä tukee Svenska Kulturfonden i Björneborg.

På torsdagen den 23 i februari färgbadverkstäderna hålls på svenska av färgbadsledare Filippa Hella och de är gratis för deltagarna. Verkstäderna och utställningen stöds av Svenska Kulturfonden i Björneborg. Ilmoittautuminen / Registrering: https://www.lyyti.in/FARGBDTYOPAJAT_4607

Liikuntaa tarjolla ulkona ja sisällä

Maanantaina 20. ja tiistaina 21. helmikuuta harjoitushallissa on luvassa mailallista ja mailatonta luistelua kello 10–13. Luistelu on kaikille ilmaista.

Keskiviikkona 22. helmikuuta harrastamisen Porin malli järjestää höntsää Urheilutalolla kello 14–17. Tarjolla on esimerkiksi erilaisia palloilulajeja salibandystä squashiin. Höntsä on tarkoitettu 5–9-luokkalaisille nuorille.

Torstaina 23. helmikuuta luvassa on Mini-Pitkis 7–13-vuotiaille. Pitkis järjestetään urheilutalolla kello 10–16. Lisätiedot ja ilmoittautuminen pitkissport.net.

Perjantaina 24. helmikuuta kannattaa lähteä ulkoilemaan Yyteriin. Kello 12–15 punaisella tuvalla on tarjolla muun muassa fatbike-kokeilua, lumikenkiä, pulkkailua, frisbeegolfia ja patikointia. Nuotio on kuumana, joten kannattaa napata mukaan myös omat eväät.

Sunnuntaina 26. helmikuuta tuttuun tapaan Karhuhallissa Lasten Liikuntamaa kello 15–17. Osallistumismaksu on 2 € /lapsi.

Myös Wibit-radat ovat valmiina ottamaan vastaan iloiset lomailijat. Rata keskustan uimahallissa lauantaista kello 10 alkaen tiistaihin kello 20 saakka (18.-21.2.2023). Tämän jälkeen rata siirtyy Meri-Porin uimahalliin ja on avoinna siellä keskiviikosta kello 12 alkaen aina sunnuntaihin kello 17.30 saakka (22.-26.2.2023).