lempipaikat porisans keskusta

Tervetuloa keskustan asukastilaisuuteen!

Keskustan asukastilaisuus järjestetään keskiviikkona 1. marraskuuta ravintola Liisanpuistossa. Illan teemat on nostettu asukkaiden ja alueen työntekijöiden ehdotuksista. Myös nuorille on oma keskustelunsa Porin Nuorisotalolla.

lempipaikat porisans keskusta

Tilaisuuden alussa kuullaan alustukset keskustan ajankotaisista asioista, jonka jälkeen osallistujat pääsevät keskustelemaan turvallisuudesta ja keskustan ympärivuotisesta elämyksellisyydestä.  

– Asukkaat ehdottivat teemoja ennakkoon auki olleella nettialustalla. Poimimme niistä ja alueen työntekijöiden kanssa käydyistä keskusteluista nämä kaksi ajankohtaista teemaa, kertovat osallisuusasiantuntijat Elli-Mari Sulonen ja Alina Isoviita

Tilaisuudessa on mukana kaupunginjohtaja Lauri Inna ja muita käsiteltävien teemojen asiantuntijoita. Osallistujat pääsevät keskustelemaan sekä keskenään että kaupungin edustajien kanssa, ja halutessaan voi myös vain keskittyä kuuntelemaan muiden ajatuksia. 

Paikalle toivotaan asukkaita sekä keskustassa vaikuttavien yhdistysten ja yhteisöjen edustajia. Keskustan alue ulottuu ydinkeskustan lisäksi esimerkiksi Tiilimäkeen, Herralahteen ja Karjarantaan. Lapsille on tarjolla värityskuvia.

Nuorilta kysytään: Mikä vituttaa keskustassa? 

Asukastilaisuuden kanssa samaan aikaan järjestetään Porin Nuorisotalon Café Nuokkarilla Mikä vituttaa? -keskustelu yhteistyössä paikallisten nuoriso-ohjaajien ja Ohjaamon kanssa. ”Mikä vituttaa?” on valtakunnallinen toimintamalli, joka tarjoaa nuorille mahdollisuuden tuoda omia näkemyksiään ja kokemuksiaan esille. Nuorten kanssa käydään avointa keskustelua heidän kohtaamistaan epäkohdista ja pohditaan niihin yhdessä ratkaisuja. 

– Nuoret ovat luonnollisesti tervetulleita osallistumaan myös asukastilaisuuden keskusteluihin, mutta toivomme Mikä vituttaa -keskustelun madaltavan nuorten osallistumisen kynnystä ja tuovan nuorten äänen paremmin kuuluviin. Nuorille on luvassa myös pullakahveja paremmat herkut, osallisuusasiantuntijat vinkkaavat.  

Keskustan asukastilaisuus  

Ravintola Liisanpuisto, auditorio (Liisankatu 20) 
Ke 1.11. kello 18–20, kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen 

Nuorten Mikä vituttaa? -keskustelu 

Keskustan nuorisotalo, Café Nuokkari (Isolinnankatu 12) 

Ke 1.11. kello 18–20 
 

Tilaisuuksiin on vapaa pääsy, eikä niihin tarvitse ilmoittautua etukäteen.  

Vuoden viimeinen asukastilaisuus järjestetään Pohjois-Porissa keskiviikkona 22. marraskuuta 2023.