Karjarannan Aurinkolähde-teosta esitetään purettavaksi
Karjarannan asuinalueelle vuoden 2018 asuntomessujen yhteydessä suunniteltua ja toteutettua Mirja Vallinojan Aurinkolähde-teosta esitetään purettavaksi. Niittäjänsillan viereisellä aukiolla sijaitseva teos on tekniseltä toteutukseltaan monimutkainen, ja sen toiminnassa on ollut haasteita alusta alkaen. Tekninen lautakunta käsittelee Aurinkolähteen purkamista kokouksessaan tiistaina 29. syyskuuta.
Suihkulähde- ja katosrakennelmista koostuvaan Aurinkolähde-teoskokonaisuuteen on sijoitettu videonäyttöjä. Teos ei ole teknisesti toimiva ulko-olosuhteissa, eikä sitä ole mahdollista pitää toimintakunnossa suihkukaivoteoksille tavanomaisella huollolla.
Porin kaupungin julkisen taiteen suunnittelutyöryhmä on käsitellyt teoksen tilannetta kokouksissaan. Ratkaisuja teoksen ylläpitämiseksi on selvitetty yhdessä sen teknisen toteuttajan kanssa, mutta toimivaa ratkaisua ei ole löydetty. Asiasta on keskusteltu teoksen suunnitelleen taiteilijan kanssa, ja ylläpidollisten haasteiden vuoksi hän on tuonut esiin purkamisen mahdollisuuden.
Teoksen metallirakenteinen torni on tarkoitus purkaa loppuvuoden 2026 aikana. Porin kaupunki noudattaa toiminnassaan kestävän kehityksen ja kiertotalouden periaatteita, minkä vuoksi teoksen allas jätetään toistaiseksi paikoilleen. Olemassa olevien kivirakenteiden hyödyntäminen on ympäristön kannalta kestävämpi ratkaisu kuin niiden purkaminen ja hävittäminen. Allas täytetään hiekkaisella maa-aineksella, johon istutetaan monivuotisia kuivalle kasvupaikalle soveltuvia kukkia. Tulevaisuudessa teos saatetaan poistaa kokonaan, mikäli alueelle tehdään uusi vihersuunnitelma.