Linjastolla astia, jossa keittoa

Lasten ja nuorten kesäruokailu jatkuu heinäkuussa – tule mukaan ja anna palautetta

Lasten ja nuorten kesäruokailu on tavoittanut tänä kesänä jälleen runsaasti ruokailijoita eri puolilla Poria. Nyt kutsumme lapsia ja nuoria sekä heidän huoltajiaan kertomaan kokemuksistaan – miten maksuton kesäruokailu on näkynyt arjessanne ja missä voisimme vielä parantaa? Palaute on tärkeä osa toiminnan kehittämistä. Kesäruokailu jatkuu vielä heinäkuussa, ja palautekyselyyn voi vastata 10. elokuuta saakka.

Linjastolla astia, jossa keittoa

Kesäruokailua on tänä vuonna järjestetty kahdeksassa ruokailupaikassa eri puolella Poria. Ruokailu jatkuu vielä osassa toimipisteistä. Itätuulen koululla (Kalskeentie 9) ruokailu jatkuu 10. heinäkuuta asti ja Ahlaisten seurakuntakodilla (Föörikuja 2) 24. heinäkuuta asti. Pihlavassa Mepon kotipesässä (Vanha maantie 2) sekä Kaarisillan yhtenäiskoululla (Jokisatamantie 1) kesäruokailua järjestetään 31. heinäkuuta saakka. Tarkemmat aikataulut ja ruokalistat löytyvät kesäruokailun verkkosivuilta.

Kesäruokailua on toteutettu järjestöjen, seurakuntien ja Porin kaupungin työntekijöiden sekä vapaaehtoisten voimin.

– Kesäruokailu mahdollistaa eri-ikäisten kohtaamista, lämpimän aterian lapsille ja nuorille sekä mukana oleville vapaaehtoistyöntekijöille tärkeän tehtävän. Kesäruokailun toteutumisessa laajalla vapaaehtoistyöntekijöiden joukolla on merkittävä rooli, kertoo Päivi Erkko Porin kaupungilta.

Kesäruokailusta kerätään nyt kokemuksia ja näkemyksiä toiminnan kehittämiseksi. Oletko sinä tai lapsesi osallistunut ruokailuun Ahlaisissa, Yhteisötalo Otavassa, Laviassa, Vähäraumalla, Noormarkussa, Pihlavassa, Itätuulessa tai Kaarisillassa? Kuulemme mielellämme kokemuksianne ja palautettanne. Lapsille ja nuorille sekä huoltajille on omat palautekyselynsä, jotka löytyvät molemmat kesäruokailun verkkosivuilta 10. elokuuta saakka.