Etelärantaa pilvisenä kesäpäivänä

”Porin opoverkosto on lämmin ja aidosti yhteistyötä tekevä”

Maarit Mäntynen työskentelee oppilaanohjaajana Kaarisillan yhtenäiskoulussa sekä Kuninkaanhaan yläasteella Porissa. Kaupunki rekrytoi parhaillaan uusia oppilaanohjaajia peruskouluun ja lukioon. Mäntynen toivottaa uudet tekijät lämpimästi tervetulleeksi kaupungin opoverkostoon, jota hän kehuu äärimmäisen hyväksi ja ystävälliseksi. Olisitko sinä uusi lisä joukkoon?

Etelärantaa pilvisenä kesäpäivänä

Mäntysen kokemuksen mukaan Porin opot ovat toisiaan arvostavia ja aitoa yhteistyötä tekeviä. Uudet opot otetaan vastaan lämminhenkisesti ja hyvin avulaasti. Kollegoiden tuen merkitys työssä viihtymiseen ja jaksamiseen on ensiarvoisen tärkeää.

– Ryhmään on helppo tulla mukaan. Jakamisen kokemus ja toisista huolehtiminen ovat aitoa. Meillä on esimerkiksi yhteinen viestiryhmä, jossa voidaan vinkata hyvistä koulutuksista tai pohtia yhdessä akuutteja asioita. Meillä on hyvin arvokas jakamisen kulttuuri ja tekemisen meininki, jossa kukaan ei jää yksin, Mäntynen kehuu.

Myös porilaiset nuoret saavat kiitosta Mäntyseltä maalaisjärkisinä ja aitoina nuorina, jotka tekevät asioita täysillä ja tosissaan. Molemminpuolinen kunnioitus siivittää Mäntysen työpäiviä – kuten myös sarkastinen huumori, jota ollaan myös valmiita selittämään, elleivät vitsit heti aukea.

Kollegoiden tuen merkitys työssä viihtymiseen ja jaksamiseen on ensiarvoisen tärkeää.

”Porista löytää sen, mitä elämäänsä tarvitsee, eikä tarvitse etsiä kauempaa”

Itä-Suomesta kotoisin oleva Mäntynen on asunut Porissa vasta vuoden, ja hän kannustaakin ei-porilaisia myös tutustumaan Poriin. Hienoja puolia hän löytää kaupungista enemmän, kuin tässä on tilaa listata.

– Elämän perusedellytykset ovat täällä kunnossa. Asuminen ja elinkustannukset ovat edullisempia, kulkeminen on helppoa, liikkumiseen löytyy lukuisia vaihtoehtoja ja kulttuuritarjonta on monipuolista. Harrastamisen mahdollisuuksista ei ole tingitty, riippumatta siitä, mitä haluaa harrastaa.

Mäntysen mukaan vaihtoehtoja vapaa-ajan harrastuksiin ja tapahtumiin on tarjontaa enemmän kuin vapaa-ajalle mahtuukaan. Omiksi suosikeikseen Mäntynen kertoo esimerkiksi Yyterin upean luonnon, Porin metsän monipuoliset ulkoilumaastot, Reposaaren omaperäisen kauneuden, luotoalueella sijaitsevan siirtolapuutarhan sekä Etelärannan vanhat kaupunkirakennukset. Tekemiseen saa hyviä vinkkejä uusille asukkaille suunnatusta Muuttovoitto-sovelluksesta.

Ihmisistä niin työympäristössään kuin muussa arjessa Mäntynen on huomannut auttamisen hengen ja toisista huolehtimisen. Hän uskoo, ettei Poriin muualta vaikka perheensä kanssa muuttava jää yksin ilman tukea uudessa kotikaupungissa.

– Porissa on tekemisen meininkiä. Tämä on aito kaupunki, jossa ollaan sitä, mitä ollaan, eikä mikään ole päälleliimattua, Mäntynen tiivistää.