Porin metsän valaistuksen uusiminen jatkuu tällä viikolla
Porin metsässä Katinkurun polulla tehdään kesä-heinäkuun vaihteessa valaistuksen uusimistöitä, jotka vaikuttavat alueen ulkoilureittien käyttöön. Työt ovat osa Isomäen ja Porin metsän alueen vaiheittaista saneerausta, ja niitä toteutetaan Isomäen alueesta laadittua yleissuunnitelmaa noudattaen.
– Kahtena edellisenä vuonna valaistuksen uusimisen maanrakennustöitä ja kaapelointeja on tehty Katinkurun polun alkupäästä aina ampumaradalle asti. Nyt vanha valaistusverkko puretaan ja tilalle asennetaan uudet metalliset valaisinpylväät, valaisimet sekä valaistusta käytön mukaan säätelevä ohjausjärjestelmä, kertoo rakennuttajarakennusmestari Jari Lehesvuori Porin kaupungilta.
– Purku- ja asennustyöt aiheuttavat ajoittaista haittaa Katinkurun polun käyttöön, sillä alueella liikkuu kesä-heinäkuussa työkoneita ja työntekijöitä. Työmaa-alueita pääsee kuitenkin pienellä vaivalla kiertämään viereisiä polkuja pitkin. Kaikkia alueella liikkuvia pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta työmaiden läheisyydessä, jatkaa projektipäällikkö Sami Kirvesmäki Elvera Oy:lta.
Porin metsän valaisimien valinnassa on huomioitu erityisesti valaistuksen vaikutukset alueen yöeläimiin. Keinotekoisesti luotu sininen valo häiritsee luonnollista päivärytmiä ja aiheuttaa tarpeetonta kuormitusta sekä ihmisille että eläimille. Uusien linssien avulla sininen valo pystytään poistamaan kokonaan. Näin varmistetaan muun muassa alueella elävien liito-oravien elinolojen säilyminen mahdollisimman luonnonmukaisena.