Valokuva Isomäen hiihtobaanasta

Hiihtokausi käyntiin Isomäessä

Säiliölumen levittäminen on edennyt ripeään tahtiin ja sen ansiosta Isomäessä pääsee hiihtämään jo tänään. Maauimalan ympäristössä aukeaa tänään kello 17 noin 1,2 kilometriä latua. 300 metriä ladusta on kaksisuuntaista.

Valokuva Isomäen hiihtobaanasta

Reitti kulkee lammenlenkiltä maauimalan kulmalla sijaitsevalle latukonekopille. Säiliölunta levitetään Porin metsän alueella vielä jatkossakin, kun latupohjaa tehdään lisää. Tekeillä oleva latupohja on työmaa-aluetta, joten ulkoilijoiden ja lenkkeilijöiden tulee noudattaa varovaisuutta erityisesti silloin, kun alueella liikkuu työkoneita. Ladulla saattaa näkyä pieniä määriä purua ja jääkokkareita, mutta ne eivät vaurioita suksia.

– On erityisen tärkeää, että Porin metsän alueella jalkaisin liikkuvat huomioivat sen, että laduilla ei tule turvallisuussyistä kävellä. Suksilla liikuttaessa vauhti saattaa olla varsin kovaa ja pysähtyminen tai jalankulkijan väistäminen ei ole helppoa. Lisäksi jalankulkijoiden mukana laduille kulkeutuu hiekkaa ja kiviä, jotka vaurioittavat suksen pohjia ja tuovat mukanaan omat turvallisuusriskinsä, muistuttaa liikuntapaikkavastaava Seppo Myllykoski.

Maauimalan ja tenniskenttien välissä kulkeva reitti suljetaan aiempaan tapaan talven ajaksi, joten Katinkuruun tai Porin metsän reiteille haluavien jalankulkijoiden ja lenkkeilijöiden kannattaa kulkea ensisijaisesti stadionin parkkipaikalta. Jalankulku maauimalan läpi ladunreunaa pitkin Katikurunpolulle tai muille reiteille ei ole sallittua. Ladut on tarkoitettu ainoastaan suksilla liikkumiseen.

Hiihdon harrastajien kannattaa saapua paikalle Ilmailuopistontien kautta, jolloin pysäköinti löytyy moukaripörssin ja lammenlenkin yhteydestä.

Lisätietoja hiihtoladuista löytyy Porin kaupungin verkkosivuilta. Latujen ajantasaista tilannetta voit seurata Pori Liikkuu -sovelluksesta sekä verkkosivuilta.


Valokuva Isomäen hiihtobaanasta