Memoride-laite

Ikäihmiset pääsivät vierailemaan kotimaisemiinsa Memoride-ohjelman avulla

Palvelukoti Palmu-Porin asukkaat ovat päässeet vierailemaan tutuissa maisemissa virtuaalisesti Memoride-ohjelman avulla. Virtuaalisten vierailujen aikana voidaan muistella lapsuutta ja nuoruutta samalla kuntoillen.

Memoride-laite

Palmu-Porissa jo toista kertaa testauksessa olevalla Memoride-ohjelmalla tutustutaan tuttuihin tai tuntemattomiinkin maisemin polkemalla polkulaitetta tai käsipyörää. Palmu-Porin asukkaat pääsivät käymään niin Porin keskustassa, Pohjois-Porissa, Pomarkussa kuin Kullaan Paluksellakin. Laitteen käyttäminen on myös sosiaalinen kokemus: niin asukaat kun hoitajatkin tulivat mukaan kokemaan laitetta polkevan tutut maisemat ja muistelemaan yhdessä.

– Memoride-ohjelman avulla on löytynyt muun muassa oma lapsuudenkoti ja samalla on voinut muistella lapsuuttaan yhdessä muiden asukkaiden kanssa. Samoilla seuduilla asuneet asukkaat ovat myös auttaneet toinen toisiaan löytämään tutut paikat ja ovat samalla löytäneet yhteisiä muistoja, kertoo perushoitaja Sirpa Laisi.

Sovellus on kehitetty erityisesti kuntouttavaan tarpeeseen ja sitä voi käyttää oman kuntotason mukaan. Myös hitaammalla tahdilla voidaan ohjelmassa kulkea pidempi matka ja näin polkija ehtii tutustumaan maisemiin isommalta alueelta.

– Memoride on ollut loistava apu kuntoutukseen. Laitteen kanssa aika kuluu huomaamatta ja kuntoilusta tulee paljon mielekkäämpää. Asiakkaat käyttävät ohjelman kanssa NuStep-polkulaitetta tai käsipyörää ja eräskin asiakas käytti laitteen parissa puolet enemmän aikaa kuin normaalisti polkulaitetta käyttäessään, kertoo Laisi.

Memoride-ohjelman on tuonut Suomeen ensimmäisenä Meditas Oy. Ohjelman tarkoitus on kuntouttaa ikäihmisiä ja muistisairaita polkemalla virtuaalisesti maisemissa, jotka yleensä ovat vanhoja kotiosoitteita tai muuten tuttuja lapsuudesta.

 


Memoride-laite