Keskustelukarhu

Kaupunki kutsuu porilaisia asukasiltoihin

Porin kaupunki järjestää kahdeksalla palvelualueellaan asukastilaisuudet, joissa keskustellaan kyseisen alueen nykytilasta, tulevaisuudesta ja kehittämistarpeista. Joulukuussa tilaisuudet järjestetään Noormarkussa ja Ahlaisissa sekä tammikuussa Itä-Porissa, Länsi-Porissa, Pohjois-Porissa, Keski-Porissa, Meri-Porissa ja Laviassa.

Keskustelukarhu

Alueiden asukastilaisuudet jouduttiin keskeyttämään vuoden 2020 alussa koronan vuoksi. Nyt tilaisuuksia jatketaan keskittyen kaupungin meneillään olevaan strategiatyöhön ja alueiden kehittämistarpeisiin.  

– Asukkaille kerrotaan kyseisen alueen väestökehityksestä, alueen ajankohtaisista asioista, kuten kouluverkon muutoksista ja mahdollisista kaupunkikehitykseen liittyvistä asioista sekä kaupungin käynnissä olevasta strategiatyöstä. Tilaisuuksiin varataan runsaasti aikaa keskustelulle, jotta alueen asukkaiden kanssa voidaan käydä läpi kehittämistarpeista heidän näkökulmastaan, toteaa kaupungin strategiapäällikkö Tomi Lähteenmäki

Asukastilaisuudet järjestettiin aluksi fyysisesti alueilla, mutta koronarajoitusten laajennuttua kaikki loput asukastilaisuudet toteutetaan etäyhteyksin. 

Tilaisuudet järjestetään striimattuna kaupungin Youtube-kanavalla ja yleisöllä on mahdollisuus osallistua keskusteluun sähköisten viestintäkanavien kautta. Tilaisuuden aikana kysymyksiä ja kommentteja voi esittää kirjallisesti osoittessa pori.fi/keskustelu. Yleisöllä on myös mahdollisuus käyttää puheenvuoroja live-lähetyksessä. Suullinen kommentointi tapahtuu Teamsin kautta ja edellyttää henkilöltä ennakkoilmoittautumista tilaisuuteen alla olevista linkeistä, joista voi myös etukäteen lähettää kysymyksiä ja kommentteja kirjallisesti tilaisuuden järjestäjille. 

Videotallenteet järjestetyistä asukastilaisuuksista

Kaikkien palvelualueiden  asukastilaisuuksien tallenteet saa pyynnöstä Porin kaupungin viestinäyksiköltä: viestinta@pori.fi 

Kirjalliset koonnit asukastilaisuuksista

Palvelualueiden omille sivuille on nyt päivitetty koonnit asukastilaisuuksista. Niihin on myös kerätty vastauksia kysymyksiin, joihin ei tilaisuudessa saatu vastausta. 

 

 


Keskustelukarhu