Satakuntaa ja satakuntalaisia - Raimo Seppälän lehtikuvia näyttely

Lehtikuvaaminen esillä Satakunnan Museon uusissa näyttelyissä

Satakunnan Museossa avautuu perjantaina 1.3. kaksi näyttelyä: 404 ruutua –lehtikuvia Satakunnan kansan rakennuskulttuurista ja Satakuntaa ja satakuntalaisia – Raimo Seppälän lehtikuvia. Näyttelyissä pureudutaan lehtikuvien ja toisaalta myös lehtiartikkelien kautta Satakuntaan ja satakuntalaisuuteen. Näyttelyjen ja tiistaina 26.3. järjestettävän kulttuuri-iltapäivän kautta pääsee kuulemaan myös lisää lehtikuvaajan työstä ennen ja nyt.

Satakuntaa ja satakuntalaisia - Raimo Seppälän lehtikuvia näyttely

404 RUUTUA – lehtikuvia Satakunnan kansan rakennuskulttuurista

1.3.-4.8.2019, Satakunnan Museo, Sali

404 ruutua –valokuvanäyttelyssä pureudutaan Satakunnan rakennuskulttuuriin ja sen kautta näkyvään yhteiskunnalliseen murrokseen 1960–1990-luvuilla. Esillä on Satakunnan Kansan lehtikuvia ja kuviin liittyviä lehtileikkeitä.

404 ruutua -näyttely perustuu Satakunnan Kansan valokuva-arkiston digitointiprojektissa tallennettuun aineistoon. Kesäkuussa 2018 käynnistyneen projektin päämääränä on digitoida
satakuntalaiseen rakennuskulttuuriin liittyvää kuva-aineistoa. ”Projektin aikana on digitoitu ja luetteloitu yhteensä 2 531 kuvaa”, kertoo projektityöntekijä Tommi Järvensivu. Projektin toteuttavat yhteistyössä Satakunnan Museo, Satakunnan Kansa ja Satakunnan Museon ystävät –yhdistys.

Digitoiduista kuvista näyttelyyn on valittu 404 ruutua. Näyttelyn valokuvat esittävät kaikki tavalla tai toisella satakuntalaista rakennuskulttuuria. Näyttelyssä on esillä kuvia kaikista nykyisen Satakunnan alueen kunnista, mutta myös entisistä. Näyttelyssä esillä olevat lehtileikkeet voivat sen sijaan liittyä mihin tahansa aikoinaan ajankohtaiseen asiaan, oli kyseessä sitten karjanhoito Porin 6. osassa tai romaniperheen asuinolot Honkajoella.

Lisäksi näyttelyssä tarkastellaan Satakunnan Kansan valokuva-arkistoa, lehtikuvaajan ammattia sekä 2000-luvun rakennus- ja purkuhankkeita Porissa.

”Digitointiprojektissa ja näyttelyä tehdessä on ollut mielenkiintoista pureutua Satakunnan Kansan mittavaan kuva-arkistoon. Digitoinnin ja luetteloinnin tarve kuva-arkistossa on loputon, mutta onneksi olemme saaneet sieltä hienon palasen talteen satakuntalaista rakennusperintöä kaikkien nähtäville”, toteaa amanuenssi Timo Nordlund Satakunnan Museosta.

Tapahtumat:
Lehtikuvia ja lehtikuvaajia
Tiistaina 26.3. klo 13-15 Satakunnan Museo
Satakunnan Museon amanuenssi Timo Nordlund kertoo maaliskuun alussa avautuneen 404 ruutua -näyttelyn synnystä ja toteuttamisesta. Paikalla ovat myös Satakunnan Kansan entinen lehtikuvaaja Antti Suominen ja nykyinen kuvaaja Heikki Westergård keskustelemassa lehtikuvaajan työstä ennen ja nyt.

 

Satakuntaa ja satakuntalaisia – Raimo Seppälän lehtikuvia

1.3.-4.8.2019 Satakunnan Museo, aula
                      
Satakunnan Museon aulassa on esillä Raimo Seppälän lehtikuvia. Ulvilalaissyntyinen professori Raimo Seppälä on entinen sanomalehti Lallin toimittaja, Aamulehden toimittaja ja päätoimittaja, sekä tietokirjailija. Vuosina 1956–1961 Seppälä työskenteli Aamulehden Satakunnan kirjeenvaihtajana Kokemäellä ja Vammalassa. Näyttelyssä nähdään Seppälän lehtikuvia tältä ajalta. Esillä ovat satakuntalaiset ihmiset, elin- ja työympäristö, arkinen elämä ja raskaan työn uurtamat kasvot. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

 

Kalastajia Säkylän Pyhäjärvellä_kuvaaja Raimo Seppälä.


Satakuntaa ja satakuntalaisia - Raimo Seppälän lehtikuvia näyttely