Tahkoluodon tuulivoimalat

Merituulipuiston laajennuksen kaavoitus etenee

Tahkoluodon merituulipuiston laajennus on Satakuntaan Porin edustalle suunnitteilla oleva noin 300–500 megawatin merituulivoimapuisto. Osayleiskaavaehdotus on nähtävillä 30. syyskuuta asti.

Tahkoluodon tuulivoimalat

Kaavaehdotukseen on tehty muutoksia ja täsmennyksiä luonnosvaiheen palautteiden perusteella. Tahkoluodon hiilisataman väylän koillispuolella olleen pienemmän alueen toteuttamisesta on luovuttu kokonaan ja sillä olleet kolme voimalaa poistettu suunnitelmasta. Ehdotuksessa on merkitty luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeimmät alueet, joiden ominaispiirteiden säilyminen ei saa vaarantua. Tuulivoimapuisto tulee varustaa lintututkalla ja tuulivoimaloiden pysäytysjärjestelmällä. Voimaloita tai merisähköasemaa ei saa sijoittaa alle 15 metrin syvyisille alueille. Meriläjitysalueiden suunnittelussa ja toteutuksessa tulee ottaa huomioon vedenalainen luonto ja kalasto. Lisäksi suunnitelmasta on poistettu Gummandooran saariston Natura-alueen lähin läjitysalue. Merikaapelilinjauksia on tarkastettu kaava-alueella ja sen ulkopuolella.

Toteutuessaan hanke edistää Suomen ilmastotavoitteita ja Euroopan unionin tavoitteita lisätä merkittävästi merituulivoiman rakentamista. Merituulivoimapuiston arvioitu sähköntuotanto on 1 000–1 900 GWh vuodessa.

Hankkeen kehittämisestä, valmistelusta ja toteutuksesta vastaa suomalainen Suomen Hyötytuuli Oy, joka tuottaa omistajilleen sähköä tuulivoimalla ja tekee tuulivoimaan liittyvää kehittämistyötä.

Tahkoluotoon suunnitteilla oleva merituulivoimapuisto koostuu enintään 40 meriperustuksille asennettavasta, enintään 310 m korkeasta tuulivoimalasta, jotka yhdistetään mantereella sijaitsevaan sähköverkkoon merikaapelein. Voimaloiden yksikköteho on noin 11–20 MW ja voimaloiden välinen etäisyys on pääsääntöisesti vähintään 1 kilometri.

Hankkeen edellyttämä osayleiskaava laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 77 a §:n mukaisena kaavana siten, että rakennusluvat tuulivoimaloille voidaan myöntää suoraan osayleiskaavan perusteella.

Hankkeessa on toteutettu ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA). Menettelyssä arvioitiin kahta vaihtoehtoa yhdelle alueelle sijoittuvaa 40 voimalan toteuttamista (VE1) ja kahdelle alueelle sijoittuvan 45 voimalan toteuttamista (VE2). Kaavaehdotus perustuu vaihtoehtoon VE1.

Merituulipuisto rakennetaan vaiheittain parin-kolmen vuoden aikana, ja osa vaikutuksista on väliaikaisia kohdistuen vain rakentamisaikaan. Työ merellä käynnistyy perustuspaikkojen ruoppauksella ja pohjan valmistelulla. Haitta-ainetutkimusten mukaan ruopattavat ainekset ovat puhtaita ja meriläjityskelpoisia.

Kaava-alueelle ei sijoitu luonnonsuojelulain tai vesilain mukaisia arvokkaita luontotyyppejä. Kaavamääräyksissä on todettu muun muassa meriarkeologisen inventoinnin ja vesilain mukaisten lupien tarve. 

Kaavan selvityksiä ja niiden vaikutuksia kaavaehdotukseen selvitetään tarkasti osayleiskaavan selostuksessa. Kaavan kaikki aineistot ovat osoitteessa www.pori.fi/merituulipuisto.

Kaavasta ja merituulesta voi keskustella Suomen Hyötytuuli Oy:n opastuskeskuksella (Merituulentie 1) maanantaina 19. syyskuuta kello 14–18.

 

 

 

 


Tahkoluodon tuulivoimalat