Tietokone

Oppilaiden tukemista etäopetuksessa tehostetaan – koronasivustoa käytetään aktiivisesti

Poikkeustilanteen aikana Porin kaupunki on järjestänyt toimipisteiden sulkemisen johdosta vapautuvalle henkilöstölle uusia työtehtäviä eri puolilla organisaatiota. Aiemmin muihin tehtäviin siirrettyjä koulunkäyntiohjaajia palautetaan takaisin oppimisen tukitehtäviin. Asukkaat ovat poikkeustilanteessa ottaneet Porin koronasivuston hyvin vastaan tiedonlähteenä.

Tietokone

– Henkilöstön aiempaa koulutustaustaa on hyödynnetty sijoittelussa ja esimerkiksi opetuksen ja varhaiskasvatuksen ammattilaisista monella on myös sosiaali- tai terveysalan koulutus, ja he pystyvät hyödyntämään osaamistaan perusturvassa, sanoo sivistystoimialan toimialajohtaja Esa Kohtamäki.

Henkilöstön työtehtävien tilannetta seurataan ja tarpeen mukaan tehdään muutoksia töiden järjestelyihin. Esimerkiksi osa perusturvaan siirtyneistä koulukäyntiohjaajista on siirretty takaisin kouluihin, joissa he osallistuvat yhdessä kuraattorien kanssa erilaisiin oppimisen tukitehtäviin.

– Vaikka Porin kouluissa etäopetus on käynnistynyt hienosti, tarvitaan edelleen apukäsiä oppilaiden tukemisessa ja auttamisessa, Kohtamäki toteaa.

Porin koronasivustolla yli 130 000 vierailua

Kuukauden toiminnassa ollut Porin kaupungin ylläpitämä www.pori.fi/korona -sivusto on otettu kuntalaisten keskuudessa käyttöön hyvin. Ensimmäisen kuukautensa aikana sivustolla on vierailtu yli 130 000 kertaa.

Jatkuvasti päivittyvälle sivustolle on koottu Porin ja porilaisten kannalta olennaisimmat asiat koronavirukseen sekä poikkeusoloihin liittyen. Sivustolta löytyy esimerkiksi tietoa koronaviruksesta, erilaisia toimintaohjeita, usein kysyttyjä kysymyksiä sekä kohdennetut palvelunumerot eri kohderyhmille:

  • Porin yhteistoiminta-alueen koronaneuvontanumero: 02 623 4333 (ma-su klo 8-16).
  • Satasairaalan päivystysnumero: 02 627 6868 (ma-su klo 16 jälkeen).
  • Ikäihmisten palveluneuvontanumero: 02 623 4466 (ma-su klo 8-16).
  • Lapsiperheiden palveluneuvontanumero: 02 623 4360 (ma-su klo 8-16).
  • Prizztech Oy:n neuvontanumero yrityksille: 02 620 5300 (arkisin klo 8-16).
  • Valtakunnallinen palvelunumero: 0295 535 535 (arkisin klo 8-21 ja lauantaisin klo 9-15).

Lisätietoa palvelunumeroista löytyy osoitteesta www.pori.fi/korona/palvelunumerot.

Myös Nuorten vastaanoton chat-palvelu sekä Vanhemman Jelppi -chat auttavat koronaepidemian aiheuttamissa arjen huolissa matalalla kynnyksellä. Nuorten vastaanoton ammattilaisiin saa chatin kautta yhteyden joka arkipäivä kello 8.30-15 välisenä aikana. Perheneuvolan Vanhemman Jelppi -chat on avoinna maanantaista torstaihin kello 12-13.


Tietokone