Ihmisiä puistossa

OSALLISTAVAA KAUPUNKIKEHITTÄMISTÄ

Pohjoismainen yhteistyöverkosto etsii keinoja rakentaa vetovoimaisia kaupunkikeskustoja.

Ihmisiä puistossa

Ohjelmaan osallistuneet kaupungit ovat yhdessä tutkineet, mistä syntyy hyvä ja houkutteleva kaupunkiympäristö. Käsiteltäviä teemoja ovat olleet muun muassa kaupunkikeskustojen viihtyisyys, liikenteen päästöt sekä kulttuuriympäristön ja luonnon arvot. Porin kehittämiskohteena on ollut Pasaasin alueelta Keskusaukio. Aluetta ollaan suunniteltu yhdessä kuntalaisten kanssa. 

Yhteistyön on mahdollistanut Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittama Attractive Nordic towns -ohjelma (2017-2019).   

Tila yhdistää taiteen, tiedon ja kuntoilun 

Porissa kokeillaan uusia tapoja käyttää tilaa. Vanhan linja-autoaseman odotusaula muuttuu näyttely- ja kokemustilaksi sunnuntaihin 29.9. asti.

Satakunnan ammattikorkeakoulun taideopiskelijoista koostuvan HEMMO-taiteilijaryhmän näyttely MATKA herättelee pohtimaan tilaa myös pysähtymisen paikkana. 

Aulassa on taidenäyttelyn lisäksi lukunurkkaus, jossa voi tutustua taidejulkaisuihin ja liikkumaan pääsee Kompan-merkkisellä kuntopyörällä. Katso aukiolojat ja osoite näyttelyn esitteestä.

Mukana Porin päivän tapahtumissa lauantaina 29.9. 

Porin kaupunkisuunnittelu esittelee Keskusaukion ja vanhan linja-autoaseman ympäristön uudet ideasuunnitelmat ja järjestää Itä-Pori tutuksi tunnissa -kiertoajelua reitillä Keskusaukio – Radioasema. 

Porin päivän ohjelmasta, aikatauluista ja paikoista tiedotetaan tarkemmin erikseen.

 

 


Ihmisiä puistossa