Keskustan rakennuksia

Pori järjestää infotilaisuuksia avustusten hakemisesta

Porin kaupunki järjestää yhdistyksille ja muille kaupungin avustuksista kiinnostuneille toimijoille infotilaisuudet perjantaina 27. marraskuuta kello 14 ja keskiviikkona 2. joulukuuta kello 17.

Keskustan rakennuksia

Tilaisuudet järjestetään ensisijaisesti etäyhteyksillä. Mikäli etänä osallistuminen ei onnistu, voi tilaisuuksiin osallistua rajoitetusti myös paikan päällä. Tilaisuudet ovat keskenään samansisältöiset ja osallistuminen edellyttää ilmoittautumista osoitteessa www.pori.fi/avustukset

Tilaisuuksissa kaupungin avustustyöryhmä esittelee uutta avustuskokonaisuutta. Porin kaupunki uudisti avustusperiaatteensa kaupunginhallituksen päätöksellä 28.9.2020. Tämän myötä osa entisistä avustuksista poistuu käytöstä, uusia avustuksia tulee haettavaksi ja hakuajat muuttuvat. Kaikkia avustuksia haetaan jatkossa sähköiseen hakujärjestelmään tunnistautumalla. 

Osana uudistusta kaupunki täsmentää kriteereitä, joiden perusteella avustukset myönnetään. Yhdistysten avustamisen sijaan jatkossa avustetaan määriteltyä toimintaa, joka tähtää kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämiseen. Lisäksi raportointikäytäntöä laajennetaan.

– Jokaisen avustusta saaneen toimijan on jatkossa raportoitava avustuksen käytöstä. Näin voidaan todentaa avustusten kohdentuminen tarkoitetulla tavalla ja päästään arvioimaan avustusten vaikuttavuutta, sanoo avustustyöryhmän puheenjohtaja, controller Tiina Toivonen.

Uusia avustusmuotoja ovat muun muassa hanke- ja tapahtuma-avustukset. Hankeavustuksilla tuetaan yhdistysten toteuttamia kehittämis-, kokeilu-, tiedonkeruu- ja työllistämishankkeita. Tapahtuma-avustuksia voidaan myöntää muillekin toimijoille kuin yhdistyksille. Tavoitteena on monipuolistaa Porin tapahtumatarjontaa.

Kaupunginvaltuustolle esitetään vajaan kolmen miljoonan euron varaamista avustuksiin. Ensimmäinen avustushaku aukeaa heti talousarvion vahvistamisen jälkeen joulukuussa, kun vuosittaiset Rakkaudella porilaisille –hyvinvointirahat tulevat jakoon. Muut avustushaut ajoittuvat alkuvuoteen 2021.

 


Keskustan rakennuksia