Rakkaudella porilaisille -hyvinvointiraha

Pori laittaa 100 000 euroa jakoon – mitä sinä tekisit hyvinvointirahalla?

Porissa halutaan jatkaa suositun Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahan jakamista. Tällä kertaa kaupunki jakaa 100 000 euroa teemaan ja kriteereihin sopiville hakemuksille.

Rakkaudella porilaisille -hyvinvointiraha

Hyvinvointirahaa voi siis hakea kuka tahansa, mihin tahansa toimintaan, jonka teemoina on joko ulkoilu ja elämykset, yhteisöllisyys tai digisosiaalisuus. Mielellään voi yhdistää myös kaikkia teemoja.

– Digisosiaalisuus voi olla iäkkäiden opettamista älylaitteiden käyttöön, yhteisiä hetkiä digitaalisten kanavien välityksellä tai esimerkiksi virtuaalisen pelin tiimoilta järjestetty yhteinen pelipäivä. Sanana hieman haastava, mutta tässä maailman tilanteessa erittäin hyvä teema, toteaa strategiapäällikkö Tomi Lähteenmäki.

Kriteereinä hyvinvointirahassa on, että rahalla tehtävä toiminta on kaikille porilaisille avointa ja maksutonta. Toiminnan tulee tapahtua yhdessä tehden ja osallistaen.

– Tähän aikaan kriteereiksi sopivat myös hyvin vastuullisuus, johon nostamme vallitsevan tilanteen, kestävän kehityksen ja taloudellisuuden, sanoo hyvinvointikoordinaattori Sirpa Kynäslahti.

Kuka tahansa voi hakea hyvinvointirahaa, kunhan kriteerit täyttyvät, toiminta osuu teemoihin ja pystyy itse tai kumppaneiden kanssa sen toteuttamaan. Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahaa voi hakea 17.1.2021 saakka hakulomakkeella. Lisätietoja ja linkki hakulomakkeeseen löytyy myös Porin kaupungin verkkosivuilla www.pori.fi/hyvinvointiraha.

– Hyvinvointirahaa on haettu aiemmin hyvin monenlaisiin käyttötarkoituksiin. Rahalla on järjestetty tapahtumia, kunnostettu puistoja sekä esimerkiksi tehty lentopallokenttä ja kuntopolku. Toivomme, että nytkin saamme hyvin monipuolisia hakemuksia, toivoo Lähteenmäki.

– Jos siis sinulta löytyy hyvä idea ja sille valmiiksi toteuttajakin, niin kannattaa ehdottomasti laittaa hakemusta tulemaan. Rahaa voi hakea sen mukaan, mitä laskisi idean sitä vievän. Raati sitten tekee kaupunkilaisten äänestyksen jälkeen ehdotukset kaupunginhallitukselle, mitä ideoita toteutetaan ja miten rahat jaetaan, jatkaa Kynäslahti.

Koronaepidemia on verottanut osansa myös hyvinvointirahan vuoden 2020 hankkeista. Osa hankkeista on siirretty vuodelle 2021.

Muissakin kunnissa on tehty osallistavaa budjetointia jo pidemmän aikaa. Porissa kuitenkin kyse on ennemminkin osallistuvasta budjetoinnista, sillä hakevat tahot toteuttavat myös itse hankkeensa.

 


Rakkaudella porilaisille -hyvinvointiraha