Rakkaudella porilaisille -leima

Pori laittaa 150 000 euroa jakoon – nyt porilaiset voivat toteuttaa itseään

Porissa halutaan panostaa toden teolla porilaisten hyvinvointiin, sillä Porin kaupunki laittaa 150 000 euroa jakoon. Rakkaudella porilaisille -nimellä kulkevaa hyvinvointirahaa voivat hakea kaikki porilaiset.

Rakkaudella porilaisille -leima

– Hakijan on oltava porilainen, toiminnan porilaisille tapahtuvaa avointa ja yhteisöllistä. Teemoina tulisi näkyä liikkuminen, kaupunkivihreä, yhteisöllisyys tai yhteinen tekeminen, kuvailee strategiapäällikkö ja Porin kaupungin hyvinvointiryhmän puheenjohtaja Tomi Lähteenmäki

Hyvinvointirahaa voi hakea esimerkiksi tapahtuman järjestämiseen, kyläkentän kunnostukseen tai vaikkapa yhteiseen käyttöön tulevan puutarhan valmistamiseen. Kumppaneiden ja useamman tahon yhteinen osallistuminen on suotavaa. 

– Jos on hyvä idea ja sille valmiiksi toteuttajakin, niin kannattaa laittaa hakemusta tulemaan. Rahaa voi hakea sen mukaan, mitä laskisi idean sitä vievän. Raati sitten päättää, mitä ideoita toteutetaan ja miten rahat voittajien kesken jaetaan, Lähteenmäki toteaa. 

Ideointiin osallistetaan kaikkia porilaisia. Porilaiset voivat käydä jättämässä ehdotuksia siitä, mihin raha pitäisi käyttää, 25.-28. huhtikuuta Pop-Up Labissa (entinen Casa Ratsula) tai verkkosivuilla, vaikka itsellä ei olisi resursseja hankkeen toteuttamiseen. 

– Näistä ideoista voi joku muu käydä poimimassa itselle sopivan ja ryhtyä toteuttamaan suunnitelmaa sen ympärille. Ideaseinältä voi löytää myös kumppanin järjestämiseen tai yhdistää useita ideoita, sanoo Lähteenmäki.  

Ideana on ennen kaikkea osallistaa porilaisia mukaan siihen, mitä hyvinvoinnin eteen pitäisi tehdä. Samalla päästään pilotoimaan osallistavaa budjetointia.

– Osallistuvassa budjetoinnissa on kyse talouden, demokratian ja käytännön tekemisen yhdistämisestä. Porissa tapaa ottaa kaupunkilaiset mukaan pohtimaan ja myös päättämään taloudellisten resurssien käytöstä testataan nyt ensimmäistä kertaa. Pilotointi on kokeilu siitä, mitä osallistuva budjetointi voisi jatkossa Porissa käytännössä tarkoittaa. Uskomme että kaupunkilaisia osallistamalla tuloksena on osuvampia palveluja ja tyytyväisempiä asukkaita, toteaa viestintäyksikön päällikkö Salla Rajala

Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahaa voi hakea 14.5.2018 klo 16.15 asti. Hakemuksen voi täyttää osoitteessa www.lyyti.in/rakkaudellaporilaisille. Hyvinvointiryhmästä koostuva raati käsittelee hakemuksia ja päätökset toteutettavista hankkeista tehdään toukokuun loppuun mennessä. 

– Idea ja suunnitelmat tulee jättää toukokuun puoliväliin mennessä. Ideoita julkaistaan porilaisten arvioitavaksi ja äänestettäväksi. Lopullisen päätöksen tekee hyvinvointiryhmästä koostuva raati, kertoo hyvinvointikoordinaattori Sirpa Kynäslahti.


Rakkaudella porilaisille -leima