Keltainen reppu henkilön selässä

Porin kaupunki vetoaa nuoriin – vältetään edelleen joukkokokoontumisia, koronakriisi ei ole ohi

Koronatartuntamäärät ovat syksyllä kasvaneet hälyttävästi eri puolilla Suomea etenkin nuorten keskuudessa. Porin kaupunki vetoaa nuoriin, että nämä vallitsevassa korontilanteessa muistaisivat yhä vastuullisen käyttäytymisen, eivätkä etenkään suurin joukoin kokoontuisi yhteen viettämään vapaa-aikaansa.

Keltainen reppu henkilön selässä

Nuorten keskuudessa on syksyllä ilmennyt huolettomuutta annettuja koronaohjeistuksia kohtaan. Vaikka poikkeustila on purettu, koronavirus leviää yhä ja kaikki tartunnalle altistuneet ovat viruksen edessä yhtä voimattomia.

– Kenenkään ei sovi suhtautua koronaviruspandemiaan kepeästi. Tartunta voi viedä yhtä lailla nuorenkin sairaalaan tai pahimmassa tapauksessa se voi olla hengenvaarallinen niin itselle kuin kanssaeläjillekin, sanoo nuorisovaltuuston puheenjohtaja Katarina Roivainen.

Monet viimeaikaisista koronatartunnoista ovat peräisin tilanteista, joihin on vapaa-aikana kokoontunut paljon nuoria. Nyt syksyllä ilmojen viilentyessä nuoret siirtyvät sisätiloihin. Kokoontumissa turvavälien ja hygieniaohjeiden noudattaminen unohtuu helposti, kun samaan tilaan on useita tulijoita. 

– Pienissäkin kaveriporukoissa olisi hyvä huomioida, että jos on vähänkään flunssan oireita, niin kannattaa jäädä suosiolla kotiin. Porukoissa on usein nuoria eri puolilta Poria ja tällöin on mahdollisuus epidemian leviämiseen nopeasti hyvinkin laajalle alueelle, toteaa erityisnuorisotyöntekijä Kalle Salmi.

– Nyt kun vielä voidaan turvallisesti ohjeita noudattaen harrastaa sekä järjestää muun muassa nuorisotilatoimintaa, niin kaikkien kannattaa laittaa oma kortensa kekoon sen puolesta, että tilanne pysyisikin hyvänä, jatkaa nuorisopalvelujen esimies Anne Leppänen.

Porin lukioissa abiturienteilla on takanaan poikkeuksellinen syksy, kun kokelaiden osallistuminen ylioppilaskirjoituksiin varmistettiin etäopetukseen siirtymisellä elokuun lopussa. Ylioppilaskirjoitukset onnistuivat suunnitellusti ilman karanteeneja ja abiturientit ovat jälleen palanneet lähiopetukseen.     

– Vaikka syksyn suurin ponnistus on takana, kaikkien täytyy vielä malttaa mielensä. Mikään alue tai koulu ei ole immuuni virukselle. Siksi meidän kaikkien tulee kantaa vastuuta koronaohjeistuksia noudattamalla ja välttää isoja kokoontumisia esimerkiksi pian alkavalla syyslomalla, kuten myös abien 100-päivän juhlistamisessa. Yhdessä voimme estää taudin leviämistä ja vaikeita sairastumisia, vetoaa rehtori Jarkko Kivelä Porin Lyseon lukiosta.

Porin alueella koronaepidemia on ollut viranomaisten hallinnassa. Koronarajoituksiin ja -ohjeistuksiin on yleisesti ottaen suhtauduttu vaadittavalla vakavuudella ja niitä on noudatettu. Koronakriisi ei kuitenkaan Porissakaan ole ohi, mutta vastuullisella käyttäytymisellä tilanne pidetään edelleen aisoissa.

Ajankohtaista tietoa koronavirukseen liittyen löytyy osoitteesta www.pori.fi/korona.


Keltainen reppu henkilön selässä