Kaupunginhallitus

Porin perusturvajohtajaksi esitetään Sanna Mustajoki-Kunnasta

Porin kaupunginhallitus on tehnyt oman ehdotuksensa perusturvajohtajaksi. Se esittää Porin kaupunginvaltuustolle, että virkaan valitaan 1.1.2020 alkaen vanhuspalvelujen johtaja Sanna Mustajoki-Kunnas Raumalta. Ehdotus oli yksimielinen.

Kaupunginhallitus

Lopullisen päätöksen perusturvajohtajan valinnasta tekee 23. syyskuuta kokoontuva Porin kaupunginvaltuusto.

Perusturvajohtajan virka on ollut julkisesti haettavana 1.– 22.8.2019. Kaupunginhallitus päätti valintaryhmästä ja haastatteluun kutsuttavista 26.8.2019. Haastatteluryhmään kuului edustajia jokaisesta valtuustossa edustettuna olevasta puolueesta. Päätös haastatteluun kutsuttavista oli julkinen. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan hakijayhteenveto on julkinen, mutta sitä ei henkilötietoja sisältävänä julkaista verkossa.

Haastattelut eivät ole julkisia ja henkilöarviointiin valittujen ehdokkaiden esittäytyminen valtuustolle 9.9.2019 oli luonteeltaan haastattelu. Henkilöarvioinnin tulokset ovat salassa pidettäviä. Valtuutetuille varataan tilaisuus tutustua henkilöarvioinnin tuloksiin.

Viran täyttöprosessi on edennyt kaikkien asiaa koskevien säännösten mukaisesti, erityisesti julkisuuslain ja uuden tietosuojan mukaisesti. Kun asia tulee valtuuston päätettäväksi, valtuutetut saavat kaiken päätöksentekoon tarvittavan informaation.

Porin kaupunki hakee uutta perusturvajohtajaa nykyisen perusturvajohtaja Terttu Nordmanin jäädessä eläkkeelle syksyllä 2019. Perusturvajohtajaksi haki 19 henkilöä.

 


Kaupunginhallitus